Sulkavan valtuusto valitsee kunnanjohtajan 5. helmikuuta. (Kuva: Sulkavan kunta)

Sulkavan kunnanhallitus ei nimennyt tiistaina ehdokastaan kunnanjohtajaksi. Se esittää kunnanvaltuustolle vain, että valtuusto suorittaa kunnanjohtajan virkavaalin toistaiseksi voimassa olevaan virkasuhteeseen.

Soveltuvuusarvioinnissa käyneet kärkiehdokkaat ovat Jari Salonen, Sakari Varala ja Henri Partanen. Salonen on Soinin hallintojohtaja, Varala on työskennellyt muun muassa Kannonkosken kunnanjohtajana ja Partanen on Koski Tl:n kunnanjohtaja.

Partanen ei ollut hakijoiden joukossa, vaan hän on antanut suostumuksensa valintaprosessin aikana.

Valtuusto valitsee kunnanjohtajan 5. helmikuuta. Sulkava joutui etsimään uutta kunnanjohtajaa, kun Juho Järvenpää valittiin Mäntyharjun kunnanjohtajaksi. Järvenpää johti Sulkavaa marraskuusta 2017.

Mainos