Alun perin Kyösti Tornbergin piti luotsata kriisikunta Kittilää vappuun 2016 asti, mutta nyt reilun vuoden mittaista pestiä vt. kunnanjohtajana ollaan jatkamassa vuoden loppuun saakka. Kunnanhallituksen puheenjohtaja Timo Kurula esittää ensi maanantaina kokoontuvalle kunnanhallitukselle, että se esittäisi valtuustolle Tornbergin pestin jatkamista kahdeksalla kuukaudella.

Helmikuussa Pohjois-Suomen hallinto-oikeus kumosi kunnanjohtaja Anna Mäkelän potkut, koska häntä ei kuultu kunnallislain edellyttämällä tavalla erottamisprosessin aikana. Kittilän kunta päätti valittaa päätöksestä edelleen korkeimpaan hallinto-oikeuteen, joten vt. kunnanjohtajan tarve pohjoisessa jatkuu.

Kittilän kunnanhallituksen esityslista

 

Avatar
Pekka Moliis
pekka.moliis@kuntalehti.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*