Yhtiöiden toimitusjohtajat Sami Puukari ja Mika Kantola uskovat uuden yrityksen pystyvän tarjoamaan kuntakentälle entistä parempaa palvelua. (Kuva: KuntaPro/tiedotus)

Maamme johtavat kuntapalveluyhtiöt KuntaPro Oy ja Kunnan Taitoa Oy (Taitoa) ovat solmineet aiesopimuksen yhdistymisestä. Osapuolten tavoitteena on, että uusi yhtiö aloittaa toimintansa huhtikuun alussa 2019. Aiesopimus allekirjoitettiin tänään keskiviikkona.

KuntaPro ja Taitoa hoitavat reilun neljänneksen Suomen kuntien talous- ja henkilöstöpalveluista. Viime vuonna niiden yhteenlaskettu liikevaihto oli noin 88 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä yli 800.

̶  Uuden yhtiön muodostaminen varmistaa, että olemme hyvin valmistautuneita menossa olevaan kuntien ja maakuntien muutosprosessiin ja sen mukana kasvuun. Olemme luomassa yhtiötä, joka voi ottaa roolia yhtenä Suomen vauhdittajana, sanovat KuntaPron ja Taitoan hallitusten puheenjohtajat Esa Lunnevuori ja Kimmo Mikander.

Entistä parempaa palvelua

Yhdistymiseen liittyvien yksityiskohtien hiominen käynnistyy syksyllä ja toiminnan pitäisi olla täydessä vauhdissa jo ensi keväänä. Yhtiöiden toimitusjohtajat vakuuttavat, ettei yhdistyminen aiheuta muutoksia asiakkaille tarjottaviin palveluihin.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



̶  Asiakkaille tarjottaviin palveluihin yhdistyminen ei aiheuta muutoksia. Pidemmällä tähtäimellä kehitämme ja tarjoamme digitalisoinnin ja johtamisen ratkaisuja, jotka vastaavat entistä paremmin asiakkaidemme tarpeisiin. Näemme kasvavia mahdollisuuksia ottaa kehitysloikkia. Lisäksi me tunnemme alan lainsäädännön ja toimintakulttuurin läpikotaisin, kertovat KuntaPron toimitusjohtaja Mika Kantola ja Taitoan toimitusjohtaja Sami Puukari.

KuntaPron ja Taitoan omistaja-asiakkaina on 240 kuntatoimijaa ja tulevien maakuntien sote-toimijaa, kuten Turku, Pori, Hämeenlinna, Kotka, Kouvola, Salo ja Rovaniemi sekä Varsinais-Suomi, Satakunta, Kanta-Häme, Kymenlaakso ja Lappi.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*