Pohjois-Suomen aluehallintovirasto tyrmää Pyhäjärven kaupungin aikeet erota kaupungille sosiaali- ja terveydenhuollon peruspalveluja tuottavasta Selänteen kuntayhtymästä. Sosiaali- ja terveysministeriölle asiasta lausunnon antanut AVI ei usko, että kaupunki pystyisi järjestämään soteulkoistuksen ulkopuolelle jääviä palveluja kuntalaisilleen kestävällä tavalla vuoden 2019 ajan.

-Pyhäjärven kaupungin mahdollisuudet järjestää sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut vuoden 2019 ajan itse, joko kunnan omana toimintana tai yksityiselle palveluntuottajalle ulkoistettuna, eivät tuleva sote- ja maakuntauudistus, uudelleenjärjestelyjen vaatima valmisteluaikataulu sekä kilpailulainsäädäntö huomioon ottaen ole realistiset, katsoo Aluehallintovirasto lausunnossaan.

Pyhäjärven kaupunki päätti elokuussa 2017 erota kuntayhtymä Selänteestä 1.1.2019 alkaen. Pyhäjärvi halusi ulkoistaa osan sote-palveluista ja hankkia ulkoistuksen ulkopuolelle jäävät sote-palvelut Selänteeltä.

Tämä ei miellyttänyt kuntayhtymää, joka päätti huhtikuun lopulla, että mikäli Pyhäjärvi ulkoistaa osan Selänteen järjestämisvastuulla olevista sote-palveluja, niin tämän on tuotettava myös itse ulkoistuksen ulkopuolelle jäävät palvelut.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Eduskunta ratkaisee

Pyhäjärvellä suhtaudutaan asioihin rauhallisesti, vaikka kriittisiä kannanottoja naapureista ja ministeriöistä satelee. Kunnanhallituksen puheenjohtaja Asko Kaurasen (kesk.) mukaan eduskunnalla on suuri rooli siinä, miten sote-palvelut Pyhäjärvellä tulevaisuudessa järjestetään.

-Tehtyjen päätösten mukaan eletään. Mehän emme halua kokonaisulkoistusta meidän palveluille, mutta Selänne ei suostu osaulkoistukseen. Ei se Selänne ole kyllä hyväksynyt muitakaan meidän tekemiä esityksiä, Kauranen pohtii.

Vaikka vuodenvaihteeseen 2018–2019 ei enää monta kuukautta ole, niin Pyhäjärvellä ei hätäillä. Eropäätös Selänteestä on ja pysyy. Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen tuottamilla palveluilla on turhan kova hinta.

-Katsotaan nyt rauhassa, mitä eduskunta päättää sote- ja maakuntauudistuksesta. Jos uudistus vielä siirtyy, niin kyllä me silloin otetaan aivan varmasti asiat omiin käsiin. Meillä ei yksinkertaisesti ole rahaa riittävästi, jotta voisimme palvelut Selänteen kautta hankkia, Kauranen toteaa.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*