Sosteri, sairaalan ovi
Sosterin ja Essoten osastonsihteereihin sovellettiin väärää työaikamuotoa. Maksajaksi joutuu Etelä-Savon hyvinvointialue. (Kuva: Arttu Muukkonen)

Essoten ja Sosterin palveluksessa työskennelleet osastonsihteerit tekivät kaksi tuntia töitä palkatta joka viikko. Tähän lopputulokseen tuli Etelä-Savon käräjäoikeus, kun se käsitteli palkkariitaa, jossa vastakkain oli 42 osastonsihteerin ja heidän entisten työnantajiensa näkemys siitä, kuuluivatko osastonsihteerit yleis- vai toimistotyöaikamuodon piirissä.

Etelä-Savon käräjäoikeus päätyi tällä viikolla antamassaan ratkaisussa osastonsihteerien kannalle. Käräjäoikeuden mukaan kantajat olivat tehneet joka viikko kaksi tuntia ylimääräistä työtä työnantajilleen väärän työaikamuodon seurauksena. Oikeus katsoi työnantajan saavuttaneen järjestelyn johdosta perusteetonta etua, joka sen oli kanteen nostaneille työntekijöilleen korvattava.

-Eloisan myöhemmin virheelliseksi osoittautuneen työehtosopimuksen yksipuolisen tulkinnan vuoksi Eloisa on saanut hyödykseen kantajien kahden tunnin ylimääräisen työpanoksen viikossa, josta se ei ole suorittanut korvaus. Eloisa on siten saanut perusteetonta etua kantajien kustannuksella, jonka se on velvollinen korvaamaan, käräjäoikeuden ratkaisussa todetaan.

Jo marraskuussa 2019 työtuomioistuin oli antanut ratkaisun asiassa, jossa tutkittiin Jyväskylän kaupungin terveyskeskussairaalan potilasosastoilla työskentelevien osastonsihteereiden työaikamuotoa. Työtuomioistuin totesi tuolloin, että oikea työaikamuoto on toimistotyöaika, joka työntekijän kannalta katsottuna on parempi vaihtoehto.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Korvaukset vaihtelivat

Osastonsihteerien nykyinen työnantaja Etelä-Savon hyvinvointialue (Eloisa) määrättiin maksamaan korvauksia työntekijöille yhteensä yli 300 000 euroa. Kantajien saamat korvaukset riippuvat heidän työsuhteen kestostaan ja siitä kauanko he olivat väärän työaikamuodon piirissä.

Sosterista Eloisaan siirtyneiden korvaukset jäivät pienemmiksi, kuin Essoten puolelta siirtyneiden. Sosteri vaihtoi heti työtuomioistuimen antaman ratkaisun jälkeen osastonsihteerinsä toimistotyöaikaan.

Essotella työskennelleet osastonsihteerit olivat yleistyöajassa aina syyskuun loppuun 2023 asti. Essoten puolella suurimmat työnantajan maksettavaksi määrätyt korvaukset olivat yli 12 000 euroa. Sosteri-haaran puolella suurimmat korvaukset olivat 4500 euron luokkaa.

Molemmat osapuolet määrättiin hoitamaan itse omat oikeudenkäyntikulunsa Sosterin osastonsihteerejä koskevan palkkariidan osalta, sillä vaikka Eloisa hävisi jutun, niin käräjäoikeus katsoi asian olleen oikeudellisesti niin epäselvä, että oikeudenkäyntiin oli perusteltu syy. Essote-haaran osalta Eloisa määrättiin maksamaan kantajien oikeudenkäyntikuluja 31 000 euron edestä.

Etelä-Savon käräjäoikeuden ratkaisu ei vielä ole lainvoimainen.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*