Perin eri tahtiin on äänestyslippuja täytelty eri puolilla Suomea. (Kuva: Pekka Moliis)

Kuntavaalien ennakkoäänestystä on takana kahdeksan kokonaista päivää. Maakunnista kantautuvien tietojen mukaan äänestyspaikoilla ei ole jonoja päässyt juuri syntymään, joka näin korona-aikana on hyvä juttu. Tähän pyrittiin myös tuplaamalla ennakkoäänestysaika.

Yksi asia ei kuitenkaan ole muuttunut tälläkään kertaa. Keski-Pohjanmaalla sijaitseva Lestijärven kunta on useammissa viime vaaleissa ollut ehdotonta valioluokkaa ennakkoäänestämisen suhteen ja niin on tälläkin kertaa. Kunnan vajaasta 600 äänioikeutetusta oli keskiviikkoiltaan mennessä äänioikeuttaan käyttänyt jo 35,6 prosenttia.

Kinnulassa jälleen vilkasta

Hyvässä vauhdissa ennakkoäänestäminen on myös esimerkiksi Utsjoella (32,3), Pellossa (29,3) ja Kaskisissa (28,9). Vuoden 2017 kuntavaaleissa aktiivisimmin äänestettiin Keski-Suomessa Kinnulassa, jossa äänioikeuttaan käytti 82,6 prosenttia äänestäjistä. Keskiviikkoon mennessä kunnan äänestysprosentti oli kelpo lukemissa eli 26,2.

-Meillä on perinteisesti varsinaisena vaalipäivänä äänestäminen ollut vilkasta. Kyllä minulla nytkin sellainen mutu-tuntuma on, että jos samalla tavalla äänestetään vaalipäivänä kuin aiemmin, niin yli 70 prosentin äänestysaktiivisuuteen päästään. Sitä en uskalla luvata, että olisimme jälleen Suomen kärjessä, Kinnulan keskusvaalilautakunnan sihteerinä toimiva kunnansihteeri Marjo Lahtinen arvioi.

Kinnulassa on kaikkiaan 1263 äänioikeutettua. Kun ennakkoon on tuplaten aikaa äänestää, niin päiväkohtaiset äänestäjämäärät eivät ole käsiin räjähtäneet. Kunnassa on käytössä yksi ennakkoäänestyspaikka.

-Päiväkohtaista vaihtelua on paljon. Viikonloppuna, kun meillä oli rajoitettu äänestysaika, niin oli jo vähän ruuhkaakin. Eilen keskiviikkona äänestäjiä oli sitten esimerkiksi 30. Joka päivälle on kuitenkin äänestäjiä riittänyt, Lahtinen kertoo.

Hämäläistä hitautta myös rannikolla

Vaasan vaalipiirin Korsnäsissä sen sijaan ei äänestysuurnilla ole tällä kertaa ruuhkaa ollut. Sadan annetun ennakkoäänen raja rikkoontui vasta keskiviikkona ja äänestysprosentti oli torstaihin lähdettäessä vaatimaton 6,0. Neljä vuotta sitten kuntavaaleissa äänioikeuttaan käytti kuntalaisista 78,2 prosenttia, joten vauhti kiihtynee loppusuoralla.

Hiljaista on ennakkoon äänestäminen ollut myös Pedersöressä (9,2), Uudessakaarlepyyssä (9,4), Laitilassa (10,4) ja Hausjärvellä (10,6). Hausjärven kunnanjohtaja Pekka Määttäsellä on tiedossa syy matalaan äänestysvilkkauteen.

-Me ollaan Hämeessä! Vaikka Hausjärvi on Hämeen ripein kunta, niin ei kuntalaiset vielä ole ehtineet suurin joukoin äänestämään. Kyllä me täällä pikku hiljaa lämmetään ja ruvetaan äänestämään ripeämmin, Määttänen lupaa.

Vuoden 2017 kuntavaaleissa Hausjärven lopullinen äänestysprosentti oli 58,2. Siinä on parantamisen varaa, vaikka parannusta onkin tapahtunut. Vuoden 2012 kunnallisvaaleissa äänioikeuttaan käytti 55,7 prosenttia kuntalaista.

-Olemme tehneet kuntana töitä äänestysaktiivisuuden eteen ja viime vaaleissa sitä onnistuimme hieman nostamaankin. Mutta kyllähän se korkeampikin voisi kieltämättä olla. Kovin näyttävät ehdokkaat tekevät vaalikampanjaa. Vaalimainoksia jaetaan ja somessa vaalit näkyvät paljon, Pekka Määttänen kertoo.

 

 

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä