Espoon kaupungin alkuvuoden verotulokertymä on ollut ennakoitua parempi. Ennusteen mukaan kuluvan vuoden vuosikate on nousemassa 150 miljoonaan euroon, joka on 70 miljoonaa euroa muutettua talousarviota ja 47 miljoonaa euroa edellisen vuoden tasoa parempi.

Kaupungin menojen kasvu on alkuvuonna kuitenkin ollut yli seitsemän prosenttia, mikä tarkoittaisi vuodessa 97 miljoonan euron kasvua.

Espoo pyrkii rahoittamaan tälle vuodelle suunnitellut investoinnit pääosin omalla tulorahoituksellaan sekä investointeihin saatavilla rahoitusosuuksilla. Tavoitteena on, että uutta lainaa ei nosteta eikä rahastoja pureta.

Suunnitelmakauden 2012-2014 vuosikate on keskimäärin 130 miljoonaa euroa/vuosi.  Hyvään, noin 180 miljoonan euron vuosikatteeseen ei päästä minään vuonna.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Espoon väestönkasvu on nopeutunut alkuvuonna. Vuoteen 2020 ulottuvassa väestöennusteessa arvioidaan väestönkasvun jatkuvan noin 1,5 prosentin vuosivauhtia. Espoon asukasluvun ennustetaan olevan noin 280 000 ennustekauden lopulla.

(KL)

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*