Uusi eurooppalainen supertietokone sijoitetaan Kajaaniin. Kuvan Sisu-supertietokone ei enää tehokkuudessa Euroopan kärkeä hätyyttele. (Kuva: Samuli Saarinen/CSC)

Suomeen ja Kajaaniin sijoitetaan uusi eurooppalainen supertietokone, jonka avulla rakennetaan maailmanluokan laskenta- ja datapalvelut. Kun yhteiseurooppalainen supertietokone on käytössä vuoden 2020 lopulla, niin se on kymmenen kertaa tehokkaampi, kuin tällä hetkellä Euroopan tehokkaimmat koneet. Samankaltaiset supertietokoneet sijoitetaan myös Italiaan ja Espanjaan.

Uuden supertietokoneen (ns. EuroHPC) uskotaan tuovan merkittävää lisäetua Suomen ja koko Euroopan tutkimukselle, teollisuudelle, osaamisen kehittämiselle, työllisyydelle ja kilpailukyvylle.

-Supertietokoneen sijoittaminen Suomeen CSC – Tieteen tietotekniikan keskuksen datakeskukseen Kajaaniin on kahdeksan Euroopan maan yhteinen ponnistus. Suomelle EuroHPC-hanke on valtava mahdollisuus, joka nostaa meidän kansallisen datanhallinnan ja laskennan osaamisen uudelle tasolle ja joka vahvistaa kilpailukykyämme myös huippututkimuksessa. Investointi nostaa suomalaisen datakeskuksen yhdeksi maailman ja Euroopan johtavista datakeskuksista, sanoo kansliapäällikkö Anita Lehikoinen opetus- ja kulttuuriministeriöstä.

Kajaanin osuus 200 miljoonaa

Euroopan unioni ja sen jäsenmaat ovat sitoutuneet panostamaan eurooppalaiseen supertietokoneinvestointiin noin 1,4 miljardia euroa. Kajaaniin sijoitettavaan järjestelmän osuus tästä on noin 200 miljoonaa euroa. Puolet rahoituksesta tulee Euroopan unionilta ja puolet Suomen johtaman konsortion mailta. Suomen osuus rahoituksesta on 50 miljoonaa euroa.

Kotimaisten tutkijoiden ja yhteiskunnan käyttöön saadaan varmistettua 24 prosenttia supertietokoneen käyttöajasta.

-EuroHPC:n myötä jatkuu eurooppalainen suurteholaskennan yhteistyö, josta suomalaiset tutkijat ovat jo hyötyneet vuosien saatossa merkittävästi. Investoinnin myötä CSC:n datakeskuksesta tulee yksi maailman ja Euroopan suurimpia toimijoita suurteholaskennan saralla, kertoo CSC:n toimitusjohtaja Kimmo Koski.

Tekoälykoulutus käynnistyy Kajaanissa

Fyysisesti supertietokone tullaan Kajaanissa sijoittamaan entisen paperitehtaan alueelle, nykyiseltä nimeltään Renforsin Rannan yritysalueelle. Alueelle on jo nyt sijoittaneet HPC -toimintaansa Tieteen ja tietotekniikan keskus CSC sekä kaupallinen, kansainvälisesti toimiva Herman IT. Alueella oleva valmis teollinen energiainfra on yksi Kajaanin valttikorteista.

Kajaanin ammattikorkeakoulussa tulevana syksynä käynnistyvä uusi koulutus tarjoaa jatkossa yritysten tarpeisiin jatkossa myös tekoälyn ja data-analytiikan uusia osaajia.

-Kajaanin toimijoiden strategiatyöllä on saatu aikaan toimiva datakeskusekosysteemi yhteisillä päämäärillä, ennakoinnilla ja hyvillä valmiuksilla sekä valitulla erityisosaamisella. Nyt Kajaanin osaaminen on tunnustettu Euroopan tasolla. Kaupunki on tukenut pitkäjänteisestI dataosaamista ja CSC:n kehitystoimintaa paikkakunnalla, arvioi sijoituspäätöstä Kajaanin kaupunginhallituksen puheenjohtaja Teuvo Hatva.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*