Oma Häme on Forssan seudun kuntien suunta sen jälkeen, kun Pihlajalinna-kuvio ajoi karille.

Forssan seudulle kaavailtu alueen kuntien ja Pihlajalinna Oy:n yhteisyritys ei toteudu. Forssan kaupunginvaltuusto päätti maanantaina kumota aiemman kaupunginvaltuuston hankintapäätöksen ja keskeyttää hankintamenettelyn. Maanantaina asiaa käsiteltiin myös Humppilan kunnanvaltuustossa, jossa asia jätettiin pöydälle. Ypäjällä valtuusto ottaa asiaan kantaa torstain kokouksessa. 

Toukokuussa Forssan, Humppilan ja Ypäjän valtuustot päättivät lähteä rakentamaan alueen sote-kuvioita Pihlajalinnan ja kuntien omistaman yhteisyrityksen varaan. Yritys olisi toiminut Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän alueella. Kuntayhtymään kuuluvista kunnista Jokioinen ja Tammela jättäytyivät keväällä sivuun yhteisyrityksen perustamisesta. 

Vähintään 10 ja enintään 15 vuoden mittaisen ulkoistuksen arvoksi oli vuositasolla arvioitu 37 miljoonaa euroa, joten kokonaisuudessa kyse oli noin puolen miljardin euron hankinnasta.

Terveystalo valitti

Hankintakilpailun hävinnyt Suomen Terveystalo Oy valitti tehdyistä päätöksistä markkinaoikeuteen. Kun ennusmerkit markkinaoikeuden viime aikaisista päätöksistä olivat sellaiset, että valituksella olisi mahdollisuus menestyä, niin Forssan päättäjät päättivät äänin 27-16 keskeyttää hankinnan.

Ja vaikkei valitukset olisikaan menestyneet, niin joka tapauksessa aika valmistelussa loppuisi kesken. Yhteisyrityksen oli nimittäin tarkoitus aloittaa tointansa vuoden 2018 alussa.

-Minun mielestä hankintapäätöksen peruuttaminen oli ennen kaikkea juridinen kysymys. Meidän ei olisi ollut mahdollista laittaa hankintapäätöstä täytäntöön valituksista johtuen. Aikaikkuna sulkeutui valitusten johdosta, pohdiskelee Forssan kaupunginjohtaja Jari Kesäniemi.

Suunnaksi Oma Häme

Yhteisyrityksen kariutuminen tietää sote-kuvioiden menoa uusiksi Forssan seudulla.
-Toiminta jatkuu kuntayhtymävetoisesti. Maakuntaan muodostunee kolme sote-keskusta Hämeenlinnan, Riihimäen ja Forssan seudulle. Asiasta neuvotellaan seuraavan kerran ensi perjantaina, Jari Kesäniemi kertoo.

Kanta-Hämeen alueella sote- ja maakuntauudistusta valmistellaan Oma Häme-nimen alla. Sote-asioista vastaava muutosjohtaja Jukka Lindberg on tyytyväinen Forssan kaupungin tekemästä ratkaisusta.

-Olemme olleet tässä jo vähän yli vuoden ajan sitä mieltä, ettei yhteisyritys ole paras vaihtoehto toteuttaa alueen sote-kuvioita. Tai ainakin ratkaisuun liittyvät riskit ja uhkakuvat tulisi perusteellisesti selvittää. Meidän ja koko maakunnan kannalta tämä oli hyvä päätös, tunnustaa Lindberg.

-Nyt pystymme tekemään yhteiset ratkaisut tulevaisuutta silmällä pitäne, eikä vedetä samaan aikaan maakunnassa moneen eri suuntaan. Pystymme tekemään myös yhteiset ylimaakunnalliset suunnitelmat. Tämä oli selvästi paras vaihtoehto maakunta- ja sote-uudistuksen valmistelun kannalta, Jukka Lindberg jatkaa.

 

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä