Tuolit nostettu pulpeteille luokassa
Hallinto-oikeus edellyttää, että naapurikunnasta turvallisen oppimisympäristön löytäneelle peruskoululaiselle korvataan jälkikäteen hänen matkakulunsa. (Kuva: Pixabay)

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden mukaan asuinkunta on velvollinen korvaamaan koulumatkojen kustannukset myös naapurikunnassa koulua käyvälle, mikäli omasta kunnasta ei turvallista oppimisympäristöä peruskoululaiselle löydy. Hallinto-oikeus otti asiaan kantaa vastikään antamassaan päätöksessä.

Peruskoulua käyneen lapsen vanhemmat olivat hakeneet kotikunnaltaan korvausta koulumatkoista lukuvuodelta 2019-2020 ja takautuvasti kevätlukukaudelta 2019. Nuori oli joutunut vaihtamaan koulua terveydellisistä syistä. Peruskoululaisen lähikouluksi osoitetussa koulussa oli sisäilmaongelmia, eikä väistötiloissa järjestetty opetus täyttänyt kaikilta osin perusopetuslaissa täytettyjä vaatimuksia.

Koska omasta kotikunnasta ei lapselle löytynyt turvallista opiskeluympäristöä, niin lapsi siirtyi naapurikunnan koulun oppilaaksi. Tämä tiesi vanhemmille ylimääräisiä kustannuksia, joita he hakivat takaisin kotikunnaltaan.

Kunnan kanta asiaan oli kuitenkin kielteinen, mutta asiaa käsitellyt hallinto-oikeus oli toista mieltä. Pohjois-Suomen hallinto-oikeus katsoi, että kotikunnan olisi tullut tässä tilanteessa järjestää oppilaalle perusopetuslain 32 §:n 1 momentin perusteella maksuton koulukuljetus yli 5 kilometrin päässä sijaitsevalle koululle tai myöntää kuljettamiseen riittävä avustus.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Hallinto-oikeus palautti asian kunnan käsittelyyn, jotta se käsittelee asian uudelleen ja määrittää vanhemmille asian johdosta takautuvasti maksettavan korvauksen. Hallinto-oikeuden päätöksessä ei yksilöity niitä kuntia, joita päätös koski.

 

Hallinto-oikeuden päätös kokonaisuudessaan

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*