Sysmäläiset kuntapäättäjät
olivat saaneet Itte-viikkonsa avaustilaisuuteen edustajia
paristakymmenestä muusta kunnasta aina Ypäjää lännessä ja Sulkavaa
idässä myöten.

Elokuun lopussa valtakunnan päättäjille lähetetyn
kannanoton puuhamies, Sysmän kunnanhallituksen puheenjohtaja Mika
Järvinen (kok.) saikin myhäillä tyytyväisenä ottaessaan vieraita vastaan
toistasataa vuotta vanhan Teatteritalon eteisessä kunnanjohtaja
Marketta Kitkiöjoen kanssa.

Kapinaa
lietsomaan sysmäläiset olivat kutsuneet Sulkavan kunnanjohtajan Tanja
Matikaisen, joka on ollut kirjelmöimässä maan hallituksen
kuntasuunnitelmista Euroopan neuvostolle. Tämä Ranskan Strasbourgissa
päämajaansa pitävä ihmisoikeuksia ja demokratiaa ajava Euroopan
valtioiden organisaatio on laatinut paikallisen itsehallinnon
peruskirjan, jonka vaatimusten kanssa uudistuksen nähdään olevan
ristiriidassa.

Matikainen muistutti, että marraskuun 7. päivä on
käynnistynyt toinenkin kapina, nimittäin vuonna 1917 Venäjällä lokakuun
vallankumous. Matikaisen oma alustus kunnallisesta itsehallinnosta ei
tosin olisi ehkä saanut Pietarissa matruuseja barrikadeille, kuten
Vladimir Leninin puheet aikoinaan, mutta sanoma kävi selväksi: kunnissa
ei tarvita rakenneuudistusta, sillä vika on kuntien ja valtion
tehtävänjaossa.

Mainos



Ero Kuntaliitosta esillä

Vaikka
Sysmän kokouksessa ei tehty mitään päätöksiä, vahva henki kapinaliikkeen
jatkamiselle oli ilmassa. Heinolan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja
Hannele Rämö (sd.) väläytti oman etujärjestön perustamista, koska oli
juuri saanut sähköpostiviestin Kuntaliiton johdon näkemyksistä.

– Kuntaliiton
toimitusjohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma on todennut ääneen
seurantaryhmän tilaisuudessa, että Kuntaliitto ja sen toimijat
noudattavat maan hallituksen kuntarakenneuudistuslinjaa, Rämö ruokki
keskustelua tuoreella tiedolla.

Ypäjän kunnanjohtaja Vesa Ketola
epäili, että hallituksen suunnitelmien toteuttaminen vaatii niin monia
lainmuutoksia, että niiden toteutuminen muutamassa vuodessa olisi ihme.

Iittiläinen
kunnanvaltuutettu Olli Pasila (kesk.) varoitti suurista
kuntaliitoksista. Hänen mukaansa Kouvolan ympäristössä viisi pientä
kuntaa liittyi Kouvolaan ja ovat sitä katuneet, mutta ulkopuolelle
jäänyt Iitti ei ole katunut.

Asikkalalainen valtuutettu Aaro Moilanen
(sit.) neuvoi käyttämään viivytystaktiikkaa niin, että kuntalaiset
pääsisivät sanomaan sanan uudistuksista vuoden päästä pidettävissä
kuntavaaleissa.

n)

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*