Halsuan keskusta tammikuisena talvipäivänä vuonna 2020. (Kuva: Esa Melametsä)

Vuonna 2024 Manner-Suomen kireimmin tuloja verottava kunta on keskipohjalainen Halsua ja keveimmin verottaa Kauniainen. Halsualla keskituloiset palkansaajapuolisot maksavat tuloistaan veroja ja veronluonteisia maksuja noin 29 800 euroa. Summa on noin 5 600 euroa vähiten verottavaan kuntaan Kauniaisiin nähden. Luvut selviävät Veronmaksajain Keskusliiton torstaina 22. helmikuuta julkaisemasta kuntaverovertailusta.

Vertaillut verot sisältävät kunnallis- ja kirkollisveron sekä valtion tuloveron, Yle-veron ja palkansaajan sosiaalivakuutusmaksut. Keskituloiseksi määriteltyjen puolisoiden yhteenlasketut vuositulot laskelmissa ovat 92 870 euroa.

Halsuan ohella muita kireän ansiotuloverotuksen kuntia vuonna 2024 ovat Kaskinen, Ylivieska ja Urjala. Keveimpiin verottajiin kuuluvat Kauniaisten lisäksi Espoo, Helsinki, Kustavi ja Eurajoki. Manner-Suomen maakunnissa verotus on keskimäärin keveintä Uudellamaalla, kireintä Etelä-Savossa.

Kaikkien Manner-Suomen kuntien oli muutettava tuloveroprosenttejaan vuodelle 2024, sillä vuoden 2023 prosenteista piti pyöristää pois prosentin sadasosat lähimpään kymmenykseen. Jos pyöristäjät jättää pois laskuista, veroprosenttiaan päätti korottaa 85 kuntaa. Keventäjiä oli vain 39.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Keskimääräinen kunnallisveroprosentti nousi noin prosentin kymmenyksen vuodelle 2024. Veroprosenttien nostot olivat paikoin suuria, kun taas alennukset olivat maltillisempia.

– Esimerkiksi Valkeakoskella, joka nosti veroprosenttiaan 1,29 prosenttiyksiköllä, keskituloinen palkansaaja maksaa vuodessa noin 500 euroa enemmän veroja, laskee selvityksen tekijä, ekonomisti Janne Kalluinen.

Kiinteistöverotus kiristyi kunnissa vuodenvaihteessa, kun maapohjia koskevan kiinteistöveroprosentin alarajan nousi hallitusohjelman mukaisesti 1,30 prosenttiin. Manner-Suomen 245 kunnalla, joissa veroprosentti alitti rajan vuonna 2023, ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin kiristää maapohjien kiinteistöverotusta.

Lue myös:

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*