Hallinto-oikeus katsoi, että Hämeenkyrön kunnanhallituksen lomautuspäätökset olivat koulukohtaisten lomautussuunnitelmien puutteellisuuden ja niihin liittyvän perusopetus- ja lukiolainsäädännön vastaisuuksien vuoksi lainvastaisia. ​

 

Perusopetuksen koulukohtaisissa lomautussuunnitelmissa ei ollut lainkaan selvitystä siitä, miten erityisopetus järjestetään erityisopettajien lomautusten aikana. Lisäksi osa kouluista oli myös ilmoittanut, että tukiopetusta ei pystytä antamaan lomautusajankohtina.

 

Hallinto-oikeuden mukaan oppilaiden oikeus turvalliseen oppimisympäristöön oli vaarantunut tilanteissa, joissa opetusryhmien yhdistäminen oli johtanut suuriin opetusryhmiin ja yhden opettajan vastuulla oli ollut jopa yli 50 oppilasta, usein myös kahdessa erillisessä tilassa.

 

Lainvastaisuus ei koske kunnan esiopetusta.

 

Hämeenkyrön kunta ei ole valittanut asiasta Korkeimpaan hallinto-oikeuteen, joten päätös on lainvoimainen.

 

(KL)

 

OAJ: Hämeenkyrön lomautukset lainvastaisia

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä