Pihlajalinna Oy on jatkossakin Hattulan kumppani perusterveydenhuollon ja eräiden muiden sote-palveluiden osalta. Maanantaina kunnanvaltuustossa hyväksytty sopimus ei ole ensimmäinen kumppanusten välillä solmittu, sillä Pihlajalinna on tuottanut kunnan perusterveydenhuollon palveluita vuoden 2008 hankinnasta lähtien.

Aprillipäivänä 2018 käynnistyvä sopimuskausi on viiden vuoden mittainen. Sopimukseen sisältyy myös kolmen vuoden optio, mutta sen hyödyntämisestä päättää aikanaan maakunta, jonka vastuulle sote-palvelut tulevat siirtymään. Sopimuksen arvo vuositasolla on 3,3 miljoonaa euroa ja se on selkeästi alle rajoituslain 30 prosentin kynnyksen. Vuokrakulut huomioiden palvelusopimuksen arvo on 20 prosenttia kunnan sote-menoista.

Aiempi hankinta nurin markkinaoikeudessa

Alun perin Hattula oli tulevalla sopimuskaudella ulkoistamassa merkittävästi suurempaa osaa sote-palveluista, mutta markkinaoikeus kumosi vuosiarvoltaan lähes 7 miljoonan euron hankinnan kesäkuussa 2017. Myös sopimuskauden pituus olisi ollut tuolloin merkittävästi pidempi eli 15-20 vuotta. Nurin menneessä kilpailutuksessakin kumppaniksi olisi valikoitunut Pihlajalinna.

Palveluntuottajan valinnan jälkeenkin Hattulassa riittää isoja päätöksiä sote-palveluiden osalta.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



-Nyt alkuvuodesta ratkaistaan, miten uuden terveyskeskuksen rakentamisessa lähdetään etenemään. Vielä on hieman auki, mitä kaikkea tiloihin tullaan sisällyttämään. Se on alle viiden miljoonan hanke, kunnanjohtaja Katariina Koivisto kertoo.

Uuden terveyskeskuskiinteistön rakentamista ei ollut sisällytetty kilpailutukseen.

-Kaikki kilpailutukseen osallistuneet viisi palveluntuottajaa sitoutuivat jatkamaan toimintaa nykyisissä tiloissa, Koivisto painottaa.

Hattulan kilpailutukseen osallistuivat Pihlajalinnan lisäksi Attendo, Coronaria, Mehiläinen ja Terveystalo. Pihlajalinna oli jätetyistä tarjouksista selvästi edullisin. Kuukausitasolla kustannuksiksi oli laskettu 275 000 euroa, kun eroa seuraavaksi halvimpaan oli kuukausitasolla 37 000 euroa.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*