Vaihtohalut ovat kuitenkin vaihdelleet suurimmissa kaupungeissa.

 

Yleisin syy vaihtoon on, että toinen terveysasema sijaitsee lähempänä kotia tai työpaikkaa tai sinne on paremmat liikenneyhteydet.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



 

Esimerkiksi Oulussa terveysaseman vaihtajia on asukaslukuun nähden poikkeuksellisen paljon eli 2 700. Eniten lähtijöitä oli keskustassa sijaitsevalta Sepän terveysasemalta, jonne on keskitetty osa keskustan, Tuiran ja Myllyojan terveyspalveluista.

 

Noin 1 400 myllyojalaista haluaa takaisin omalle terveysasemalle, koska se sijaitsee alle kilometrin päästä kotoa. Myllyojalla on kahdeksan lääkäriä.

 

Helsingissä terveysasemien vaihto on ollut rauhallisempaa. Terveysasemien johtaja Antti Iivanaisen mukaan mitään ryntäystä ei ole ollut havaittavissa.

 

– Noin sata uutta potilasta on tullut jokaiselle 26:lle terveysasemalle mukaan lukien muuttoliikkeen tuomat vaihdokset, eli vaihtajia on noin 2 600, Iivanainen kertoo.

 

Yhden terveysaseman väestövastuuseen kuuluu Helsingissä keskimäärin 20 000 asukasta.

 
Espoossa vaihtajia on tähän mennessä 282, Vantaalla 79, Turussa 760, Tampereella 1 000, Jyväskylässä 90, Joensuussa 40 ja Kuopiossa 20.
 
(KL)
 
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*