Helsingin käräjäoikeus on antanut tuomionsa tapauksessa, jossa kolme Kätilöopiston sairaalassa työskennellyttä kätilöä sairastui astmaan. Tutkimuksissa ammattitaudin syyksi todettiin Kätilöopiston kosteus- ja mikrobivauriot.

Kätilöt lähtivät hakemaan tapaukseen liittyen korvauksia työnantajaltaan Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUSilta. Helsingin käräjäoikeus totesi tuoreessa ratkaisussaan, että HUS on laiminlyönyt työturvallisuuteen liittyviä työnantajavelvoitteitaan. Työnantaja oli ollut tietoinen Kätilöopiston ongelmista viimeistään vuonna 2012, mutta riittäviin toimenpiteisiin ei oltu ryhdytty.

Kaikki jutussa mukana olleet kolme kätilöä saivat kukin 7 500 euroa tilapäisestä haitasta. Korvaukset pysyvästä haitasta vaihtelivat noin 5 000 eurosta 10 000 euroon. HUSin maksettavaksi tulivat myös kätilöiden oikeudenkäyntikulut.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



-Meillä Tehyssä tehtiin vuonna 2018 ratkaisu, että haemme näiden kolmen kätilön osalta ikään kuin ennakkotapauksen juttuun. Tuolloin elettiin vielä oikeusturvavakuutusten aikaa ja tällä menettelyllä haluttiin varmistaa, etteivät oikeudenkäyntikulut nouse mahdottomiksi, Tehyn lakiasiajohtaja Kari Tiainen kertoo.

Tuore käräjäoikeuden tuomio ei vielä ole lainvoimainen. Mikäli ratkaisusta ei lähdetä valittamaan työnantajan puolelta hovioikeuteen, niin seuraavaksi ratkaistavaksi tulee vielä yli 20 muun Kätilöopistolla sairastuneen työntekijän korvaukset.

-Kätilöopisto on selkeästi vakavin tapaus, joka sisäilmaongelmista on meidän tietoon tullut. Se tässä on toiveena, että jatkossa työnantajat ottaisivat nämä asiat vakavasti, lakiasianjohtaja Kari Tiainen toteaa.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*