Uuden lastensairaalan toiminta joutui alkusyksystä myrskynsilmään, kun Ylen MOT-ohjelmassa kerrottiin sairaalan käynnistymisongelmista. HUS päätti käynnistää selvitystyön lastensairaalan toiminnasta. Johtajaylilääkäri Markku Mäkijärven johdolla tehdyn selvityksen ensimmäisen osan perusteella asioiden pitäisi olla kunnossa.

-Nyt kerättyjen tietojen perusteella laatu, potilasturvallisuus, henkilöstömitoitus ja työkuormitus ovat pysyneet Uudessa lastensairaalassa samalla tasolla kuin ennen vuosi sitten tapahtunutta muuttoa, HUS:n tiedotteessa todetaan.

Tiedotteen johtopäätökset on tehty selvityksessä kerättyjen toimintaa kuvaavien lukujen perusteella. HUS tyrmää MOT-ohjelman väitteet.

-Tässä vaiheessa voidaan jo todeta, että toimintaa kuvaavista luvuista ei löydy perusteita julkisuudessa esitetyille väitteille, tiedotteessa todetaan.

Tosin löytyy kerätyistä tilastotiedoista hieman poikkeamaakin. Selvitystyötä johtajavan Mäkijärven mukaan ne selittyvät siirtymisellä uuteen sairaalaan ja uuteen toimintaympäristöön.

-Ylitöiden määrä on kuitenkin nyt tasaantunut. Muutto ei muuten näytä heilauttaneen analysoituja tunnuslukuja mihinkään suuntaan. Tämä kertoo sairaalan henkilökunnan ammattitaidosta ja sitoutumisesta muutostilanteessa, sanoo Mäkijärvi.

Pelkkiin numeroihin selvitystyö ei perustu. Seuraavaksi selvitystyötä jatketaan henkilöstön ja esimiesten haastatteluilla. Selvityksen on tarkoitus valmistua loppuvuodesta.

-Helmi- ja huhtikuun välisenä aikana omasta tahdosta irtisanoutuneita oli tosin hiukan tavanomaista enemmän, mutta määrä on sen jälkeen tasaantunut. Viittaako tämä johonkin koettuun epäkohtaan, se selviää toivottavasti haastatteluissa, joita ryhdymme seuraavaksi tekemään, kertoo Markku Mäkijärvi.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*