Ykköspaikan Veronmaksajien selvityksessä Suomen kovimpana kuntaverottajana napannut vajaan 2000 asukkaan Jämijärvi tietää mitä tekee. Tai ainakin kuntapäättäjät tiesivät, kun tälle vuodelle nostivat kunnallisveroprosentin 21,50 täydellä prosenttiyksiköllä lukemiin 22,50.

-Jos veroprosenttia ei olisi nostettu noin paljon, niin meidän olisi pitänyt aloittaa kuntaliitosneuvottelut. Kuntalaiset kuitenkin halusivat itsenäisenä jatkaa, joten tämä oli ainoa vaihtoehto, kertoo kunnanvaltuuston puheenjohtaja Matti Leppihalme (kesk.).

Maailman tappiin asti ei Jämijärvellä veroja korottamalla aiota elää. Hallituksen sote-uudistuksen alkaminen halutaan kuitenkin katsoa itsenäisenä.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



-Laskimme, että pärjäämme tällä veroäyrillä vuoteen 2019 asti. Katsotaan sitten, millaiset elinmahdollisuudet kunnille jäävät sote- ja maakuntauudistuksen jälkeen. Ja jos ei yksin enää pärjätä, niin aloitetaan sitten neuvottelut. Mutta joka tapauksessa vielä haluttiin omin voimin mennä eteenpäin, eikä kunnassa ole mitään kapinaliikettä verojen takia noussut, Leppihalme pohtii.

Kuntaliitos oli jo toteutua

 Pari vuotta sitten Jämijärvi neuvotteli vakavissaan kuntaliitoksesta Parkanon ja Kankaanpään kanssa. Matti Leppihalmeen mukaan tuo liitos olisi voinut toteutua, ellei Satakunnan kansanedustajat olisi pistäneet lusikkaansa soppaan.

-Kuntaliitoksessa Kankaanpää ja Jämijärvi olisivat vaihtaneet Pirkanmaahan. Satakunta olisi jäänyt sitten niin pieneksi, että alueen kansanedustajat saivat käännettyä asiassa kuntaministerin pään. Muuten liitos olisi kyllä voinut olla totta, Matti Leppihalme toteaa.

Jämijärven kunnallisveroprosentti on nyt 22,50 ja Veronmaksajien keskusliiton selvityksen mukaan keskivertoperhe pulittaa veroja 28 455 euroa, kun löysän verotuksen Kauniaisissa sama perhe pääsisi noin 4500 euroa vähemmällä. Eroa siis perheen etelän matkan verran ja majoituksen saisi ihan kunnon paikkaan. Halvemmissa kohteissa ainakin yhden lapsen perhe saisi lomalleen all inclusive-palvelun.

Kunnassa kuitenkin on vakaa usko siihen, että veronmaksajat saavat rahoilleen myös kunnon vastineen.

-Pienessä kunnassa on paljon sellaisia pieniä palveluja, joita ei oikein huomatakaan, ennen kuin ne loppuvat. Veroprosentin korotuksen jälkeen sain eräältä seniorikuntalaiselta viestiä siitä, kuinka hyvä palvelut meillä on.  Hän sanoi, ettei veroprosentin korotus haittaa, kun palvelut toimii, kunnanjohtaja Kirsi Virtanen kertoo.

Kun kunta on hakenut some-maailmassa näkyvyyttä, niin kunnanjohtaja pantu seikkailemaan videolla. Lypsyllä ja tietöissä on seikkaileva kunnanjohtaja jo nähty. Videot löytyvät Youtube-palvelusta.

-Ei tässä mitään näyttelijäainesta olla, mutta kun ei ole varaa palkata kallista mainostoimistoa, niin pitää ottaa kaikki keinot käyttöön. Luovasti eteenpäin, Virtanen nauraa.

Tutustu Jämijärveen Kunnanjohtaja seikkailee-videoiden avulla

Juttua päivitetty 18.1. klo 17.00 kunnanjohtaja Kirsi Virtasen kommenteilla.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*