Hallitus käsittelee tämän viikon budjettiriihessään valtiovarainministeriön esitystä, jonka mukaan valtionosuuksia vähennetään ensi vuonna 631 miljoonaa euroa.

 

Ministeriön esityksen mukaan sama summa leikataan kunnilta joka vuosi tällä vaalikaudella.

 

– On tärkeää, ettei kuntien valtionosuuksia tämän lisäksi leikata enempää, painottaa JHL:n va. puheenjohtaja Jarkko Eloranta.

 

JHL on huolestunut leikkausten heijastusvaikutuksista kuntien palveluihin, ostovoimaan ja henkilöstön asemaan.

 

– Riskinä on ostovoimaa syövä kunnallisverojen nousu sekä kuntatason säästöjen hakeminen hallitsemattomalla palvelujen yksityistämisellä. Se tulee pitkän päälle sekä taloudellisesti että sosiaalisesti kalliimmaksi kuin kuntien oma palvelutuotanto, Eloranta uskoo.

 

Hän arvioi, että säästöjä voidaan etsiä myös lomautuksista ja irtisanomisista, mikä vaurioittaisi palveluja entisestään.

 

JHL:n mielestä vakaa kuntatalous on yksi vaatimus koko Suomen pärjäämiselle.

 

– Kansalaisten kasvava eriarvoistuminen on käännettävä laskuun, Eloranta vaatii.

 

Ministeriön budjettiesityksessä on JHL:n mielestä myönteistä se, että indeksitarkistukset ja kuntien välisen kustannustenjaon tarkistukseet nostavat kuntien tuloja ensi vuonna noin 360 miljoonaa euroa nettoja. JHL odottaa, että nämä kuntataloutta tukevat toimet hyväksytään nyt budjettiriihessä.

 

Kuntatalouden kestävyyttä tukee myös yhteisöveron kuntaosuuden 5 prosentin väliaikainen korotus. JHL:n mielestä korotusta tulisi jatkaa vuoden 2013 jälkeenkin.

 

Myös kuntien palvelutarve lisääntyy väestön ikääntyessä. JHL:n mielestä henkilöstömitoitukset on saatava kuntoon etenkin sosiaali- ja terveyspalveluissa.

 

(KL)

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä