Joensuu panostaa tapahtumatukeen tänä vuonna yli puoli miljoonaa euroa. (Kuva: Ville Miettinen)

Isot tapahtumat ovat olennainen osa elävää kaupunkikuvaa. Joensuussa tulevan vuoden aikana tuetaan ainakin liikunta- ja taidetapahtumia. Oman osuutensa suurtapahtumatuesta saa myös Vihreän liiton toukokuussa järjestettävä puoluekokous.

Puoluelain mukaan puolueet eivät saa ottaa taloudellista tukea kunnilta, mutta poikkeuksena on toimitilojen käyttö. Sellaisesta Joensuun kaupungin myöntämässä 15 000 euron tapahtumatuessa on kyse.

-Kyse ei ole puhtaasta rahasta, vaan tuella voidaan maksaa sisäisenä vuokrana kokouspaikkana olevan Areenan vuokrasta osa. Tapahtuman kokonaiskustannukset ovat noin 75 000 euroa, josta kaupungin omistaman kokouspaikan vuokra on 28 000 euroa. Samalla tavalla on Joensuussa tuettu muitakin täällä pidettyjä puolueiden isoja kokouksia, Joensuun kaupungin markkinointijohtaja Markku Pyykkönen kertoo.

Näkyvyydellä ja kävijämäärillä on merkitystä, kun kaupungin euroilla tapahtumia tuetaan. Suurimman potin nyt jaossa olleista varoista kuittasi elokuun alussa järjestettävät yleisurheilun Kalevan kisat. Joensuun Katajan yleisurheilujaostolle myönnettiin tapahtumatukea 81 000 euroa, jonka lisäksi kaupunki varautuu tapahtumaan maksimissaan 21 000 euron tuella.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



-Isojen tapahtumien kautta haetaan kaupungille näkyvyyttä. Kalevan Kisat on yksi seuratuimmista kotimaisista tapahtumista. Tämä on meille yksi väline kaupungin brändityössä, Pyykkönen toteaa.

Mutta pienempikin tapahtuma voi tukea saada. Elokuun puolivälissä järjestettävä Parafest-festivaali sai 12 000 euron tapahtumatuen. Kolmipäiväisessä taiteen ilmaistapahtumassa pääroolissa ovat eriasteiset vammaiset taiteilijat ja artistit.

-Eihän sen tapahtuman kävijämäärät ole suuria johonkin Ilosaarirockiin verrattuna, mutta se on Suomen suurin kyseisen kaltainen festivaali. Silläkin on suuri merkitys, Markku Pyykkönen painottaa.

Joensuun kaupunginhallituksella on tälle vuodelle käytössä 517 000 euroa suurtapahtumien tukemiseen. Tällä kertaa jaettiin seitsemälle tapahtumalle yhteensä 200 000 euroa, joten valtaosa tukipotista on vielä jakamatta.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*