Tulokset ilmenevät Kevan toukokuussa tekemästä Kuntajohtajien työhyvinvointi -tutkimuksesta.

 

Tutkimuksen mukaan Suomen kuntajohtajat tekevät vuonna 2011 keskimäärin 51,5 tunnin työviikkoa. Heidän työkykynsä on kuitenkin sekä henkisesti että fyysisesti keskimäärin erittäin hyvä.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



 

Kunnanhallituksen ja kuntajohtajan välinen yhteistyö sekä asioiden valmistelu koetaan tutkimuksen mukaan toimiviksi. Sen sijaan kunnan hallituksen ja toimielinten välisessä yhteistyössä on parantamista. Yhteistyöongelmia saattaa selittää se, että lautakuntien jäseniltä puuttuu asiakokonaisuuksien hallinta sekä toimialajohtajilta saattaa puuttua sitoutuminen kunnan kokonaisvaltaiseen kehittämiseen.

 

Kunnan poliittinen johto ei tutkimustulosten perusteella näytä tukevan virkamiestensä työtä: vain noin puolet kuntajohtajista kokee saavansa riittävästi apua ja tukea kuntansa poliittiselta johdolta. Kuntajohtajan ikä, sukupuoli tai kuntakoko ei tähän kokemukseen vaikuta.

 

Kuntakentän ajankohtaiset muutokset heijastuvat kuntajohtajien työhön. Noin 40 prosenttia kyselyyn vastanneista arvioi kuntaliitoksen olevan mahdollinen oman kunnan kohdalla seuraavien viiden vuoden aikana.

 

 

Palautetta kellon ympäri

 

Kuntajohtajat käyvät kehityskeskusteluja kunnanhallituksen puheenjohtajan tai kunnanhallituksen kanssa hieman aiempia vuosia enemmän. Kuntajohtajien kehityskeskustelujen yleisyys noudattaa kunta-alan keskimääräistä tilannetta: vuonna 2011 keskimäärin 69 prosenttia kuntatyöntekijöistä kävi etukäteen suunnitellun tulos- ja kehityskeskustelun.

 

Henkilökohtaisen palautteen saaminen kuntalaisilta on yleistä. Kolme kuntajohtajaa neljästä ilmoittaa saavansa henkilökohtaista palautetta kunnan asioista erittäin tai melko paljon. Sähköisten palautekanavien vuoksi palautetta tulee kellon ympäri.

 

Kevan ja Suomen Kuntajohtajat ry:n yhteistyönä tehty Kuntajohtajien työhyvinvointia selvittänyt tutkimus toteutettiin nyt kolmannen kerran. Aikaisemmat tutkimukset on toteutettu vuosina 2007 ja 2009.

 

Tämänkertainen kysely lähetettiin 330 kuntajohtajalle toukokuun puolivälissä. Siihen vastasi 205 kuntajohtajaa tai heidän sijaistaan, joten vastausprosentti oli 62 %.

 

(KL)

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*