Pyöräilypormestarin valinta on osa Jyväskylän kaupungin Liikkuva koulu -toimintaa fiksun ja kestävän arkiliikkumisen edistämiseen. (Kuva: Jyväskylän kaupunki)

Jyväskylän uudeksi lapsipyöräilypormestariksi lukuvuodelle 2020-2021 on valittu 10-vuotias Eemil Penttinen.

Valinnan teki Jyväskylän kaupungin, Jyväskylän Pyöräilyseuran ja Lasten parlamentin edustajista koostunut raati pormestarivalinnasta järjestetyn sähköisen äänestyksen ja hakemusten pohjalta. Ehdokkaita oli kuusi.

– Minusta tulisi hyvä lapsipyöräilypormestari, koska olen esimerkillinen pyöräilijä. Pyöräilen ympäri vuoden koulumatkat ja muutkin lähialueelle sijoittuvat matkat, Eemil Penttinen kertoi hakemuksessaan Jyväskylän kaupungin tiedotteen mukaan. 

Jyväskylän lapsipyöräilypormestari toimii lasten edustajana pyörällä kulkemiseen liittyvissä tapahtumissa tai hankkeissa omien aikataulujensa ja kiinnostustensa puitteissa. Lapsipyöräilypormestari voi esimerkiksi ilmaista lasten näkökulman pyöräilyyn liittyviin suunnitelmiin, kuten koulujen pyöräparkkien uudistamiseen.  

– Pyöräreittejä saisi olla enemmän myös sekä maastopohjaisia että asvalttipohjaisia. Reittien mainostamiseen kannattaisi myös panostaa, että ihmiset tietäisivät niistä, uusi lapsipyöräilypormestari tuumii. 

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä