Hippos2020-hanke veisi Jyväskylän urheilun kehdon Hippoksen aivan uudelle tasolle.

Jyväskylään suunnitteilla oleva Hippos2020-hanke koki takaiskun, kun Fennia Varainhoito Oy ilmoitti viime viikon lopulla, ettei se jatka enää hankkeessa. Fennia oli hankkeessa mukana yhtenä kolmesta suuresta rahoittajasta. Muut ovat Jyväskylän kaupunki ja Lehto Group.

Fennian taholta syyksi vetäytymiselle on ilmoitettu hankkeen liiketaloudelliset epävarmuudet. Hankkeen kokonaiskustannusarvio on noin 250 miljoonaa euroa.

Kaupunginjohtaja Timo Koivisto ennakoi Keskisuomalaiselle asiaa kommentoidessaan hankkeen viivästyvän. Jyväskylän kaupungin osuudeksi hankkeen kokonaiskustannuksista on arvioitu 34 miljoonaa euroa.

-Tämä tarkoittaa nyt vähintäänkin aikalisää. Hippoksen kehittämistä tämä ei missään tapauksessa lopeta, se jatkuu, mutta tällä rahoittajalla eteenpäin ei nyt mennä, Koivisto sanoo Keskisuomalaiselle.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Ennakkoluuloton hanke

Mikäli Hippos2020-hanke saadaan maaliin, niin siitä tulee valmistuessaan Pohjoismaiden merkittävin liikunnan, urheilun ja huippu-urheilun, terveydenedistämisen sekä hyvinvoinnin ja tapahtumien keskus.

Jyväskylän kaupunki on hankkeessa vähemmistöosakas. Kaupunki tekee Kiinteistö Ky Hippokseen noin 34 M€:n oman pääoman ehtoisen sijoituksen ja on näin ollen vähemmistöosakas yhtiössä noin 30-40 prosentin osuudella. Hippos2020-hankkeessa on erityistä uudenlainen rahoitusmalli, jossa verovaroja käytetään sama määrä kuin nykytilojen peruskorjaus edellyttäisi, mutta silti liikuntatilat kaksinkertaistuvat.

Tilanne avoin

Lehto Group on ilmoituksensa mukaan edelleen sitoutunut jatkamaan Hippos2020-hankkeen valmistelua ja arvioi muuttunutta tilannetta Jyväskylän kaupungin kanssa seuraavina viikkoina. Yhtiöllä ei tämänhetkisten tietojen valossa ole edellytyksiä arvioida Fennian vetäytymisen vaikutuksia hankkeen toteutusaikatauluun tai hankkeen kulujen ja tuottojen ajoittumiseen.

Vielä joulun alla molemmat hankkeeseen sitoutuneet ulkopuoliset tahot Fennia ja Lehto olivat rintamassa mukana. Fennian liukeneminen vaikeuttaa tilannetta, mutta hankkeen toteutumiseen uskotaan yhä. Kun vuonna 2017 etsittiin investoreita hankkeeseen, niin mukana oli 10 eri rahoittajaa.

-Vaikeuskerroin kasvaa, mutta ei tämä hanketta kaada. Fennia oli yksi pääsijoittaja, mutta nyt pitää vain etsiä uusi rahoittaja tilalle. Oman pääoman osuus hankkeesta on vajaat 100 miljoonaa euroa ja Fennian osuus tästä olisi ollut noin 20-30 miljoonaa euroa, Hippos2020-hankkeen projektipäällikkö Kari Halinen kertoo.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*