Kuntalehden selvityksen perusteella maakuntakeskusten pienituloisimmat luottamusmiesjohtajat löytyvät Kajaanista. Ja parhaiten menee tietenkin Helsingissä.

Ihan noin mustavalkoinen tilanne ei kuitenkaan ole, vaikka etelää kohti mentäessä tulot kasvavatkin. Kajaanin valtuuston puheenjohtaja Marjatta Immonen (kesk.) ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja Vesa Kaikkonen (vas.) ovat molemmat työuransa hankehommissa tehneet ja nauttivat tällä hetkellä ansaitusta eläkkeestä.

Immonen työskenteli aiemmin yksityisyrittäjänä ja Kaikkonen on eläkkeellä näyttelijän ammatista. Eläkeikään on puheenjohtajista ennättänyt niin ikään Kokkolan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Roy Sabel. Hänen tulonsa ovat kuitenkin tuplaten suuremmat kuin Kajaanin Marjatta Immosen, jonka verotettava tulo viime vuonna oli 16725.

Puoskari tulokuningatar

Helsingin kaupunginvaltuustoa johtava Mari Puoskari (vihr.) on luottamusmiesjohtajien ykkönen tuloissa mitattuna. Ekokemin strategiajohtajana työskentelevä Puoskari tienasi viime vuonna yli 200 000 euroa.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Oma lukunsa on Tampereen kaupunginhallitusta palkkatöikseen johtava pormestari Anna-Kaisa Ikonen. Ikonen tienasi viime vuonna 193 882 verotettavat tulot. Ikonen maksoi myös luottamusmiesjohdosta eniten kotikunnalleen vero. Kunnallisveron osuus palkkatuloista oli 38921 euroa. Muutaman tonnin enemmän tienannut Puoskari pulitti Helsingin kaupungille tuloistaan kunnallisveroa 37172 euroa.

Pääomatuloja kuntien päättäjillä on yllättävän vähän. Kymppitonniin ei yltänyt ainoakaan Kuntalehden haarukoimista päättäjistä.

 

 

Kaupunki nimi asema ansiotulo pääomatulot kunnallisvero
Lappeenranta Järvenpää Heikki kv pj 97713 20347
Kakkola Risto kh pj 49990 10089
Seinäjoki Ojaniemi Kati kv pj 47954 9685
Heinonen Kimmo kh pj 66082 8994 13626
Mikkeli Taavitsainen Satu kv pj 71154 14054
Kuikka Seija kh pj 125079 24951
Kajaani Immonen Marjatta kv pj 16725 4269
Kaikkonen Vesa kh pj 49154 9892
Hämeenlinna Kiemunki Iisakki kv pj 64963 13065
Rautio Sari kh pj 54271 1214 10787
Kokkola Sabel Roy kv pj 33268 2 6926
Laitila Veikko kh pj 93957 4829 19731
Jyväskylä Partanen Pauli kv pj 65146 12734
Mäkinen Riitta kh pj 47060 9003
Kouvola Helminen Harri kv pj 78415 45 15995
Larikka Jari kh pj 61033 11248
Rovaniemi Autto Heikki kv pj 66756 13768
Trög Sakari kh pj 56301 1193 11479
Tampere Marin Sanna kv pj 67033 13036
Ikonen Anna-Kaisa porm. 193882 4182 38297
Vaasa Strand Joakim kv pj 121239 23216
Rapo Seppo kh pj 58273 2166 11062
Joensuu Mäkisalo-Ropponen Merja kv pj 86768 17766
Kauppinen Markku kh pj 86952 17661
Oulu Hänninen Juha kv pj 85012 1577 16940
Moilanen Riikka kh pj 113446 22689
Kuopio Rossi Markku kv pj 101941 20879
Kantanen Pekka kh pj 175887 36056
Lahti Kari Mika kv pj 105617 21360
Rostedt Juha kh pj 75989 15226
Pori Bergroth-Lampinen Diana kv pj 72152 14085
Vasama Juha kh pj 109800 21648
Helsinki Puoskari Mari kv pj 201063 37172
Rauhamäki Tatu kh pj 137495 1828 25436
Turku Lehtinen Seppo kv pj 96642 9335 18045
Manni Olli kh pj 86637 369 16860
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*