Laiton suorahankinta tiesi Kainuun Sotelle 25 000 euron lisälaskua kuvantamislaitteiden hankinnan yhteydessä. (Kuva: Pekka Moliis)

Korkein hallinto-oikeus (KHO) on hylännyt Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän valituksen, joka koski markkinaoikeuden päätöstä. Markkinaoikeus määräsi Kainuun Sotelle 25 000 euron seuraamusmaksu hankintalain vastaisesta suorahankinnasta. Kainuuseen oli hankittu yli 340 000 euron arvoinen 3D-kuvantamislaitteisto ilman kilpailutusta.

Kilpailu- ja kuluttajavirasto esitti seuraamusmaksun määräämistä jo syyskuussa 2018 ja markkinaoikeus asetti maksun kesäkuussa 2019. Päätöksen lainvoimaiseksi saaminen kesti lähes kaksi vuotta. Kainuun sote katsoi, että hankinta kuului aiemmin kilpailutetun, useamman sairaanhoitopiirin yhdessä toteuttaman hankinnan piiriin. Viranomaiset olivat asiasta toista mieltä. 

KHO:n päätös kokonaisuudessaan

Avatar
Pekka Moliis
pekka.moliis@kuntalehti.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*