Työtuomioistuin on tuoreella päätöksellään tuominnut OAJ:n, OAJ:n Kangasalan paikallisyhdistyksen ja JUKO:n hyvityssakkoihin työrauhavelvoitteen rikkomisesta. Maksettavaa kiistan hävinneille osapuolille kertyi yhteensä 4000 euroa, jonka lisäksi nämä joutuvat korvaamaan Kuntatyönantajien oikeudenkäyntikulut.

Kyseessä on ratkaisu syksyllä 2015 syntyneeseen kiistaan, kun Kangasalalla opettajien paikallinen paikallisyhdistys kahdella tiedotteella ohjeisti opettajia kieltäytymään toisen opettajan tehtävien hoitamisesta. Noin kaksi kolmannesta kunnan 330 opettajasta allekirjoitti kieltäytymisen.

Tuomion mukaan kärjistyneen tilanteen taustalla oli kunnan aiemmat leikkaukset opetustoimessa ja opetusryhmien koot ja työtaistelun tarkoituksena oli vastustaa Kangasalan kunnan henkilöstöpolitiikkaa ja säästötoimenpiteitä.  Kangasalan kunnanhallitus oli hyväksynyt joulukuussa 2014 ohjeet, joiden mukaan opettajien lyhytaikaiset sijaisuudet järjestetään lähtökohtaisesti määräämällä toinen opettaja hoitamaan sijaisuutta oman työnsä ohessa.

Työtuomioistuimen mukaan kyseessä oli virkaehtosopimuslain tarkoittama itsenäinen työtaistelutoimenpide, joka kohdistui työnantajan työnjohto-oikeuteen ja siten muuhun kuin sopimuksenvaraisiin asioihin.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Työtuomioistuimen tuomio kokonaisuudessaan

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*