Julkisten hankintojen merkitys on suuri suomalaisessa yhteiskunnassa. Hankittiin sitten kattiloita, hernekeittoa tai vuokratyövoimaa, niin useimmiten se tapahtuu julkisen hankinnan kautta.

Julkisten hankintojen kehittäminen kiinnostaa kuntien ja valtion organisaatioita. Marraskuussa käynnistyvään KEINO-akatemiaan haki mukaan viitisenkymmentä julkisia hankintoja tekevää organisaatiota, joista mukaan kelpuutettiin 27. Mukana on kaikkiaan 17 kunta tai kuntataustaista organisaatioita.

Akatemia on osa kestäviä ja innovatiivisia julkisia hankintoja edistävän KEINO-osaamiskeskuksen toimintaa. KEINO-akatemian tarkoituksena on auttaa julkisorganisaatioita tunnistamaan ostovolyymiensä vaikutukset sekä suunnittelemaan hankinnat siten, että ne edistävät samalla organisaation keskeisiä strategiatavoitteita.

-Hankintojen kautta voidaan parantaa palvelujen laatua ja vaikuttavuutta, ottaa käyttöön uusia ratkaisuja ja edistää esimerkiksi vähähiilisyystavoitteiden saavuttamista. Hankkimalla vaikuttavuutta, edistetään julkisten varojen tehokasta käyttöä. Tämä edellyttää panostuksia hankintojen strategiseen johtamiseen ja osaamisen kehittämiseen, esittää erityisasiantuntija Jaana Räsänen, osaamiskeskuksen toimintaa rahoittavasta työ- ja elinkeinoministeriöstä.

Kiinnostus yllätti

Vaikuttavien hankintojen kehittämisohjelmaan haki mukaan 49 julkisorganisaatiota eri puolilta Suomea. Hakijoina oli kuntien ja kaupunkien lisäksi valtion organisaatioita.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



-Kiinnostuneiden suuri määrä yllätti. Määräänsä enempää organisaatioita emme pystyneet mukaan ottamaan, joten karsintaakin jouduttiin suorittamaan. Kuntaorganisaatioista mukana on hyvin erilaisia ja erikokoisia organisaatioita. Yhteistä niille kaikille on kuitenkin motivaatio ja tahto kehittää hankintatoimintaansa, Kuntaliiton erityisasiantuntija Perttu Pohjonen kertoo.

Puolen vuoden mittaisessa koulutuksessa organisaatioiden edustajia sparrataan parempiin hankintoihin. Tärkeitä elementtejä akatemian työskentelyssä ovat verkostoituminen ja ryhmässä oppiminen.

-KEINO-akatemia palvelee niitä organisaatioita, joilla on selkeä johdon sitoutuminen hankintojen strategiseen kehittämiseen ja joissa hankintojen kehittämisessä on päästy jo jonkinlaiseen vauhtiin, Joukossa opiskelu on voimavara. Tämä ei missään nimessä ole mikään luentosarja, Pohjonen lupaa.

Uusia ratkaisuja haussa

Mukaan hakeneet organisaatiot kokivat tärkeimmiksi kehityskohteiksi muun muassa uudenlaiset ratkaisut ja innovaatioiden vaikuttavuuden. Yksi ohjelmaan valituista organisaatioista on valtioneuvoston kanslia (VNK). Sen tehtävänä on toteuttaa omien hankintojensa lisäksi kaikille ministeriöille yhteisiä hankintoja.

-Erityisesti meitä kiinnostaa mittarien ja seurantamekanismien luominen hankintojen vaikutuksille ja tavoitteiden toteutumiselle VNK:n ja mahdollisesti myös muiden ministeriöiden hankinnoissa. Kehitysohjelma tarjoaa hyvän pohjan rakentaa mittareita sekä tukea niiden muotoiluun, kertoo Sini Korpela, johtava hankinta-asiantuntija valtioneuvoston kansliasta.

Valitut kuntaorganisaatiot ovat

Helsingin kaupunki
Imatran kaupunki
Kemin kaupunki
Kouvolan kaupunki
Lappeenrannan kaupunki
Mäntsälän kunta
Pellon kunta
Porin kaupunki
Porvoon kaupunki
Rovaniemen kaupunki
Seinäjoen kaupunki
Helsingin seudun ympäristöpalvelut kuntayhtymä
HUS Logistiikka
Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin ky
Savon koulutuskuntayhtymä
Tuomi Logistiikka Oy
Helsingin kaupungin asunnot Oy

Valitut valtion organisaatiot ovat

Kansaneläkelaitos
Metsähallitus
Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtori
Valtioneuvoston kanslia
ELY-keskusten sekä TE-toimistojen kehittämis- ja hallintokeskus
Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
Finnpilot Pilotage Oy

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*