kuva: Jarno Vuorinen
Keminmaalaisten parhaaksi -ryhmä vaalikuvassa vuoden 2017 kuntavaalien alla.

Sitoutumaton Keminmaalaisten Parhaaksi -ryhmä on liittynyt Harry Harkimon perustamaan Liike Nyt -liikkeeseen.

– Olemme edelleen keminmaalainen itsenäinen toimija, mutta yhteistyö Liikkeen kanssa tuo verkoston, jonka avulla pääsemme halutessamme mukaan maakuntavaaleihin ja eduskuntavaaleihin yhteislistalla muiden aidosti sitoutumattomien lappilaisten kanssa, ryhmä perustelee päätöstään.

Vuonna 2004 perustettu ryhmä saavutti Keminmaan kuntavaaleissa 2017 seitsemän valtuustopaikkaa. Se oli vaalituloksissa keskustan jälkeen toinen neljän äänen erolla vasemmistoliittoon.

– Erityisesti maakunnallinen vaikuttaminen Liike Nytin kautta kiinnostaa. Jos laitamme maakuntavaaleihin listan yksin Keminmaasta, menestymismahdollisuuksia ei tietystikään ole. Jos saamme mukaan muitakin sitoutumattomia ryhmittymiä Lapin eri kunnista, niin sitten kaikki on mahdollista, ryhmän puheenjohtaja Auli Tasala sanoo.

Mainos



Myös eduskuntavaaleista on keskusteltu.

– Niiden suhteen olemme vielä odottelevalla kannalla. Kiinnostusta niihinkin tuntuu olevan, Tasala sanoo.

Tasalan johtama ryhmä kulkee jatkossa nimellä Liike Nyt Keminmaa. Liike Nytin periaatteista keminmaalaisia lähellä on erityisesti päätöksenteon piirin laajentaminen.

– Päätettävistä asioista on kuultava kuntalaisia muutenkin kuin vain vaalien kautta. Liike Nyt on moderni tapa toteuttaa kuntalain 22 §:n kuntalaisten kuulemista.

Sitoutumattomista ryhmistä jo aiemmin Harkimon liikkeeseen ovat liittyneet Uusi Jämsä ja Parempi Heinola.

Liike Nytin on määrä kertoa maanantaina 26. marraskuuta, lähteekö se eduskuntavaaleihin.

 

Liike Nyt lähtee eduskuntavaaleihin

 

 

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*