Kauppakeskus Kaaren kauppahinta oli 207 miljoonaa euroa. Kuva: Kauppakeskus Kaari.

– Pidimme kauppakeskusta varsin hyvänä ja vakiintuneena kauppapaikkana. Sijainti on keskeinen, ja siinä toimii muun muassa myynniltään Suomen suurin ruokakauppa, Prisma. Talousluvut ovat hyvät, samoin kuluttajien keskiostos. Lisäksi vertailut muihin kauppakeskuksiin olivat varsin hyvät.

Näin perustelee heinäkuista kauppakeskus Kaaren kiinteistön hankintaa kunta-alan eläkkeiden rahoituksesta vastaavan Kevan kiinteistösijoitusjohtaja Calle Roselius. Kaari sijaitsee Kannelmäessä Luoteis-Helsingissä.

Keva osti Stockmannin tavaratalon kiinteistön Helsingissä vastikään keväällä. Ette taida uskoa puheisiin kauppakeskusten kuolemasta verkkokaupan aikoina?

Roselius kertoo, että Kaari on paitsi kauppakeskus, se toimii myös lähipalvelukeskuksena. Kiinteistössä toimii monenlaisia palveluja.

– Verkkokauppa näyttäisi olevan jonkinlaisessa lakipisteessä. Logistiset ketjut eivät toimi kovin hyvin varsinkaan tällä hetkellä.

Roselius arvelee kuluttajien huomanneen tämän. Vaikka verkkokaupan rooli säilyy ja kasvaisikin, moni kuluttaja arvostaa edelleen fyysisiä liikkeitä.

Kaaren päävuokralainen on HOK-Elanto. Kauppakeskuksessa toimii myös muun muassa Tokmanni, Gigantti ja Jysk sekä muita palveluja kahviloineen ja ravintoloineen.

Tilat on pääosin vuokrattu, tyhjillään tilaa on hyvin vähän. Kiinteistössä toimivien vuokrasopimukset ovat siirtymässä Kevalle.

Roselius kertoo, että Stockmann- ja Kaari-kauppojen jälkeen Keva on kylläinen liiketilojen osalta. Näin isoja liikekiinteistökauppoja ei tehty minkään uuden strategian takia vaan sattuman takia: hyvät ostokohteet tulivat myyntiin peräkkäin.

Hyviä ostopaikkoja katsellaan edelleen

Roselius mainitsee, että Kevan koko sijoitussalkussa kiinteistöjä on edelleen alle keskiarvon muihin suuriin eläkesijoittajiin verrattuna.

– Meillä ei kuitenkaan ole pakonomaista tarvetta sijoittaa lisää kiinteistömarkkinoihin. Mutta jos hyvä ja sijainniltaan vahva kiinteistö tulee myyntiin, voidaan kauppoja tehdä lisää.

Kauppakeskus Kaari on rakennettu 2009 ja sitä on laajennettu vuonna 2013. Kauppapaikkana se on vanhempi, sillä samalla paikalla oli aiemmin Eka-Market.

Kevalla on suorissa kiinteistösijoituksissa sekä asuntoja että toimitiloja yhteensä noin 130 kohteessa, pääosin pääkaupunkiseudulla ja kasvukeskuksissa Suomessa. Vuokrattava pinta-ala oli vuoden 2021 lopussa noin 970 000 m² ja markkina-arvo noin 2,9 miljardia euroa.

Stockmannin kiinteistökauppojen jälkeen keväällä Kevan toimitusjohtaja Jaakko Kiander kertoi toivovansa, että kunta-alan eläkkeen saajien yöunet vain paranevat – eläkevakuuttajan tarkoituksena on taata kiinteistösijoituksilla pitkäjänteistä inflaatiosuojaa.

Lue lisää: Keva osti Stockmannin tavaratalon: ”Eläkkeensaajat voivat nukkua yönsä entistä rauhallisemmin”

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä