Korkein hallinto-oikeus on pitänyt voimassa Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen päätöksen siitä, ettei arvonlisäveroa hyväksytä hankkeen tukikelpoiseksi kustannukseksi. ELY-keskus oli myöntänyt Lappeenrannan ja Imatran kaupunkien yhteishankkeelle tukea yleishyödylliseen hankkeeseen, joka perustui Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaan 2014–2020.

Kaupunki yritti saada hankkeeseen sisältyvät arvonlisäverot tukikelpoiseksi kustannukseksi. ELY-keskus ei ollut tätä hyväksynyt sillä perusteella, että kaupungilla on oikeus saada kyseisiin vähennyskelvottomiin hankintoihin sisältyvä vero palautuksena arvonlisäverolain 130 §:ssä tarkoitetulla tavalla.

Samalle kannalle taipui myös Hämeenlinnan hallinto-oikeus ja viime viikolla ratkaisunsa antanut korkein hallinto-oikeus.

-Valtion ei voitu katsoa perivän tätä palautetun arvonlisäveron määrää takaisin yksittäiseltä kunnalta sillä perusteella, että koko kuntakentälle yhteensä palautettava arvonlisävero otetaan huomioon valtion ja kuntien välisessä rahaliikenteessä. Näin ollen hankekustannusten sisältämä arvonlisäveron osuus ei jää tuen hakijan lopulliseksi kustannukseksi. Tämän vuoksi arvonlisäveron osuus ei ollut hankkeen tukikelpoinen kustannus, päätöksessä todetaan.

KHO:n käsittelemässä tapauksessa oli kyse Rauhan ja Ukonniemen alueen opastushankkeesta, joka oli Lappeenrannan ja Imatran kaupungin yhteinen hanke. Tukea oli haettu 60 prosentin osuudelle hankkeen kustannusarvion mukaisista kustannuksista, jotka olivat 273 233 euroa.

ELY-keskus hyväksyi kustannusarvioksi reilut 220 000 euroa, sillä punakynä kävi hankkeen alv-osuuden päällä, joka pienensi kustannusarviota yli 52 000 euroa. Kun tukea oli haettu 60 prosentin n osuudelle kustannuksista, niin arvonlisäveron osuuden hyväksymättä jääminen tarkoitti kaupungeille yhteensä noin 31 700 euron suuruista menetystä tuen määrässä.

Ennakkopäätös oli haussa ja se saatiin

Hallinto-oikeuden päätökseen lähdettiin hakemaan muutosta, koska hallinto-oikeuden päätöksen lainvoimaistuminen voi tarkoittaa sitä, että vastaavantyyppistä tukea koskevissa hankkeissa rahoittajaviranomainen voi jatkossa nojautua hallinto-oikeuden päätöksestä ilmenevään linjaukseen siitä, että arvonlisäveroa ei hyväksytä tukikelpoiseksi kustannukseksi.

Hallinto-oikeuden päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen valittamassa oli kuntien tukena myös Kuntaliitto, joka maksoi 80 prosenttia korkeintaan 25 000 euron valituskuluista. Lopun laskusta tasasivat Imatran ja Lappeenrannan kaupungit.

Vaikka KHO:n päätös kuntakentän kannalta kielteinen olikin, niin sen pohjalta voidaan vaikuttaa lainvalmisteluun. Jo valitusprosessin alkuvaiheessa Kuntaliiton asiantuntijat olivat Lappeenrannan kaupungin päätösmateriaalin perusteella todenneet, että kuntakentän edunvalvonnan näkökulmasta korkeimman hallinto-oikeuden linjauksen saaminen antaa Kuntaliitolle paremmat edellytykset edistää lainsäädäntömuutosta, jolla kuntapalautusjärjestelmän piirissä oleva arvonlisävero säädettäisiin selvästi korvaus- tai tukikelpoiseksi kustannukseksi.

Avatar
Pekka Moliis
pekka.moliis@kuntalehti.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*