KHO on tuoreessa ennakkopäätöksessään ottanut kantaa asuinhuoneistojen käyttöön majoitustiloina. Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun perusteella rakennusvalvontaviranomainen voi kieltää asuinhuoneistojen käytön lyhytaikaiseen vuokraukseen. Tapauksessa on kyse jo aiemmin julkisuudessa olleesta Taka-Töölön ”salahotellista”.

Käsiteltävänä olleessa asiassa Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto oli tammikuussa 2022 tekemällään päätöksellä kieltänyt kaksi asuinhuoneistoa omistanutta ja niitä edelleen erimittaisiin majoituksiin vuokrannutta henkilöä käyttämästä huoneistoja majoitustoimintaan. Kielto ei koskenut yli 3 kuukauden vuokrasopimuksilla tapahtuvaa majoitustoimintaa.

Kalustettuja yksiöitä oli vuokrattu erimittaisiksi ajoiksi yösijaa tarvitseville, jonka toiminnan myötä huoneistojen asukkaat vaihtuivat tiheään tahtiin. Tämä oli puolestaan aiheuttanut ongelmia ja levottomuutta talon arkisessa elämässä.

Kerrostalo, jossa huoneistot ovat, sijaitsee Helsingin kantakaupungissa olevalla tontilla, joka kuuluu asemakaavassa osoitettuun asuntokerrostalojen korttelialueeseen. Vuokraustoiminnan kohteena olevat asuinhuoneistot olivat rakennusluvan mukaan asuinhuoneistoja.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



KHO totesi ennakkopäätöksessään, että perusoikeuksiin kuuluva omaisuudensuoja edellytti lähtökohtaisesti sitä, että asunto-osakeyhtiön osakkeenomistaja voi vuokrata hallinnassaan olevia asuinhuoneistoja myös lyhytaikaisesti. Tässä tapauksessa asuntojen lyhytaikaista vuokraustoimintaa voitiin kuitenkin pitää todellisuudessa säännöllisenä majoitustoimintana.

KHO katsoi kalustettujen asuinhuoneistojen lyhytaikaisen vuokrauksen olleen jatkuvaa ja ammattimaista. Näin ollen rakennusvalvontaviranomainen sai kieltää sakon uhalla huoneistojen käyttämisen majoitustiloina. Samaan lopputulokseen oli tullut myös asiaa aiemmin käsitellyt Helsingin hallinto-oikeus.

-Näissä oloissa huoneistojen lyhytaikaisessa vuokrauksessa tapahtuva asukkaiden jatkuva vaihtuminen ei ollut alueelle tyypillistä ja odotettavissa olevaa. Kun myös otettiin huomioon, että rakennuksessa tapahtuva hotellitoimintaan rinnastuva majoitustoiminta oli sekä asemakaavassa osoitetun käyttötarkoituksen että rakennukselle myönnetyn rakennusluvan vastaista, rakennusvalvontaviranomainen oli voinut sakon uhalla kieltää puheena olevien asuinhuoneistojen käyttämisen majoitustiloina, KHO:n ratkaisuselosteessa todetaan.

KHO päätös kokonaisuudessaan

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*