Oikeus piti voimassa
ympäristöministeriön kielteisen kannan asiaan. KHO:n päätöksessä kaupan
suuryksiköiden katsotaan hajauttavan yhdyskunta- ja palvelurakennetta ja
asettavan asukkaat eriarvoiseen asemaan.

KHO:n päätöksestä käy ilmi,
että suuryksiköiden sijoittaminen maakuntakaavassa esitetyllä tavalla
voi heikentää kaupunkien keskustojen palveluja.

Ympäristöministeriö
jätti viime vuoden syksyllä vahvistamatta maakuntakaavan merkityt Juvan,
Mikkelin ja Savonlinnan vähittäiskauppahankkeet.

Suurinta kohua herätti
liikemies Toivo Sukarin ajaman Pieksämäen Ideaparkin kaavan hylkäys.
Sukari ehti jo ilmoittaa luopuvansa uusista laajoista
Ideapark-hankkeista.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Pieksämäen kaupunginjohtaja Tapio Turunen oli
tuolloin hyvin pettynyt ympäristöministeriön päätökseen. Hänen mukaansa
Ideapark-hankkeen mukana hautautui myös toivo uusista työpaikoista.

Etelä-Savon
maakuntaliitto ja alueen kunnat suivaantuivat ministeriön päätöksestä
ja valittivat asiasta korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

(STT)

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*