Arkistokuva: Ville Miettinen
Henkilöstösuhteiden tulehtuminen on näkynyt Kiteen kaupungin päätöksenteossa.

Kiteen kaupungilla olisi riittänyt haasteita loppuvuodelle ilman sitäkin, että kaupungintalon henkilöstösuhteet tulehtuivat. Loppukesästä irtisanoutui ympäristöpäällikkö Laura Pekki. Irtisanoutumisen yhteydessä ilmeni henkilöstösuhteisiin liittyviä asioita, joista ympäristölautakunta lähetti asioiden selvittämispyynnön kaupunginhallitukselle.

Syyskuun alussa kaupunginhallitus asetti selvittelytyöryhmän selvittelemään asiaa yhteistyössä työsuojelupäällikön kanssa. Selvittelyt kohdistuivat kaupunginjohtaja Eeva-Liisa Auvisen toimintaan esimiehenä. Työryhmä on hankkinut myös ulkopuolista ammattiapua selvittelytyöhön.

Syyskuun lopulla Auvinen jäi virkavapaalle, joka osaltaan on venyttänyt selvittelytyön aikataulua. Auvinen oli töistä poissa lähes kahden kuukauden ajan, mutta on nyt jälleen normaalisti töissä.

Kaupunginjohtaja kanteli kahdesta

Ennen töihin paluutaan virkavapaalla ollut kaupunginjohtaja teki 11.11. kuitenkin epäasiallisen kohtelun ilmoituksen, joka koski Kiteen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Sinikka Musikkaa (kesk.). Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Esa Lahtelan (sd.) mukaan vastaavan ilmoituksen Auvinen on tehnyt myös kaupunginjohtajan tekemisten selvittelyyn osallistuneesta työsuojelupäällikkö Tuija Vaittisesta.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



-Selvittelytyöryhmän tarkkaa aikataulua ei voi sanoa. Kaupunginjohtaja oli syksyllä virkavapaalla ja se osaltaan hidasti selvittelyä. Nyt nämä kahdesta selvittelyyn osallistuneista henkilöistä tehdyt ilmoitukset aiheuttavat sen, että he molemmat ovat jäävejä jatkamaan selvittelytyöryhmässä, Esa Lahtela toteaa.

Valmistelussa kangertelua

Henkilöstösuhteiden tulehtuminen on väistämättä näkynyt Kiteen kaupungin päätöksenteossa.

-Kyllä se on jonkin verran jumittanut toimintaa. Meillä on täällä syksyn aikana ollut isoja asioita valmistelussa ja kun keskeinen valmistelija on ollut poissa, niin se on näkynyt. Kesälahden kanssa tehdyn kuntaliitoksen jäljiltä meillä on Kesälahden alueella runsaasti tyhjillään olevia vuokrakiinteistöjä. Niiden käyttöaste on ollut 23 prosentin luokkaa.

-Samoin Stora Enson Kiteen sahan lopettaminen on aiheuttanut paljon työtä kaupungin puolella. Kun johto on keskitetty ja sieltä on valmistelun kannalta keskeinen henkilö poissa, niin se kyllä näkyy, kokenut kuntapäättäjä Esa Lahtela tunnustaa.

Työhyvinvoinnista kaikki liikkeelle

Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Sinikka Musikka muistuttaa siitä, että alun perin asiassa oli kyse henkilöstön työhyvinvointiin liittyvistä asioista.

-Tässä oli alkuun kyse henkilöstön työhyvinvointiin liittyvästä asiasta. Tällaiset asiat pitäisi pystyä hoitamaan organisaation sisällä heti, kun ensimmäinen merkki ongelmista ilmenee. Pekin Lauran tapaus oli vain jäävuorenhuippu, mutta hän oli se rohkea, joka teki epäasiallisesta kohtelusta ilmoituksen. Ja tämmöisen ilmoituksen jälkeen työnantajan velvollisuus on asiaan puuttua, Musikka korostaa.

Musikka ei vastusta omien tekemistensä selvittelyä prosessin aikana. Vielä maanantain kaupunginhallituksesta selvittelytyöryhmän asettaminen jäi tekemättä ja asia palautettiin takaisin valmisteluun.

-Nämä asiat pitää hoitaa järjestyksessä ja myös minun tekemiset tulee selvittää. Nythän ne kaupunginjohtajan syytökset tulevat kaikkien nähtäville, kun kaupunginhallituksen puheenjohtaja laittoi liitteet julkisiksi. Se pitää kuitenkin muistaa, ettei toisten syyttely ole kaupungin etu, Sinikka Musikka painottaa.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*