Kiuru harmitteli torstaina eduskunnan kyselytunnilla, että Itella näyttää ryhtyneen tekemään hänelle kuuluvia tehtäviä. Tällä hän viittasi postikonttorien lakkauttamispäätöksiin.

–Panen sitten hösseliksi, hän vakuutti.

Tässä yhteydessä hän muistutti olleensa ministerinä vain kolme kuukautta. Heti kyselytunnin jälkeen hän tapasikin Itellan johtoa postiasioissa.

Kiuru myönsi, että viime vaalikaudella syntyneeseen postipalvelulakiin jäi valuvirhe, vaikka laki muutoin onkin tiukka.

Postipalvelut nousivat esille keskustan Mirja Vehkaperän kysymyksestä. Hän korosti, että keskusta ei hyväksy Itellan konttorien lakkauttamisia.

–Miten Itellan säästötoimet voidaan torpata, hän kysyi.

Hän arveli, että monilla haja-asutusalueella postipalvelut siirtyvät kymmenien kilometrien päähän.

Postipalvelulaki määrää, että jokaisessa kunnassa on oltava yksi postikonttori ja että postipalveluille pitää olla kohtuullinen saatavuus.

50 postikonttoria!

Vehkaperän puoluetoveri Mikko Alatalo sai konttorien vähimmäismäärästä aiheen siirtää keskustelun kuntien määrään. Hän veisteli, että kun hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen (kok.) näyttää haluavan maahan 50 kuntaa, niin silloinhan 50 postikonttoriakin riittää.

Niin Kiuru kuin valtiovarainministeri Jutta Urpilainenkin (sd.) korostivat, että Itellan pitää noudattaa lakia.

Suuri osa kyselytunnista käytettiin homekoulukysymyksen käsittelyyn. Asian toi esille perussuomalaisten Lea Mäkipää.

Opetusministeri Jukka Gustafsson (sd.) ja Kiuru saivat selitellä, että maan taloustilanne estää määrärahojen lisäämisen. Keskustan Vehkaperä piti vitsinä, että koulujen homeongelmien korjaamiseen on osoitettu budjetissa vain viisi miljoonaa euroa.

Vaikka keskustelu kävi vilkkaana, silti monella kansanedustajalla – ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) mukaan luettuna – oli aikaa näpytellä iPadia. Tähän tapaan ei ainakaan toistaiseksi ole puututtu. Kannettavia tietokoneita ei sovi istuntosalissa käyttää.

(KL / STT / Risto Jussila)

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä