Kilpailuttaminen unohtui ja kaikkia sopimuksiakaan ei noudatettu, kun Salossa rakennusurakoiden tuntitöitä hankittiin.

Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) on antanut huomautuksen Salon kaupungille lainvastaisista hankinnoista. Kaupunki kilpailutti rakennusurakoiden tuntityöt vuonna 2017. Usean hankintaan osallistuneen yrityksen kesken kaupunki perusti puitejärjestelyn, joka oli voimassa vuoden 2018 loppuun. Lisäksi sopimusta oli mahdollisuus jatkaa optiona seuraavalle vuodelle.

Puitejärjestelystä huolimatta kaupunki tilasi tuntitöitä järjestelyn ulkopuolisilta yrityksiltä vuonna 2019 yli 100 000 eurolla. Vaikka sopimuskausi päättyi vuoteen 2019, niin järjestelyä jatkettiin myös vuonna 2020. Tuntitöitä ostettiin 230 000 eurolla ilman hankintalain mukaista kilpailutusta.

Kaupungin taholta kilpailutuksen laiminlyöntiä perusteltiin koronatilanteella, mutta asian selvitettäväkseen ottanut KKV ei selityksiä niellyt.

-Sopimushallinta on julkisissa hankinnoissa äärimmäisen tärkeää, jotta hankintayksikkö voi seurata, milloin kilpailutetut sopimukset ovat päättymässä ja ryhtyä ajoissa valmistelemaan uutta kilpailutusta, erityisasiantuntija Emmi Silvo korostaa.

Kaupunki teki hankinnoista myös oman sisäisen tarkastuksensa, jossa todettiin muun muassa, että vuoden 2019 option käytöstä ei ollut tehty tarjouspyynnön maininnan mukaisesti erillistä päätöstä, hankinnoista ei ollut tehty toimittajien kanssa sopimuksia eikä hankintaa ollut kilpailutettu uudelleen sopimuskauden päätyttyä.

Päätös kokonaisuudessaan KKV:n sivuilla

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä