Pyöreiden lukujen kunniaksi Huttunen kukitettiin Riitta-vaimonsa kera. Kukkien lisäksi pariskunta sai ilmaiset sisäänpääsyt, messuluettelot sekä ruoka- ja juomakupongit messuravintolaan.

 
Huttuset ovat vierailleet Asuntomessuilla monena vuonna.
 
– Asuntomessuilla on kiva käydä, koska haluamme pysyä ajan hermoilla. Myös messualueet ovat aina erilaisia, joten niissäkin riittää katsottavaa. Itse olin Rovaniemen maalaiskunnan hallituksen jäsen, kun siellä järjestettiin Asuntomessut vuonna 1998, Jaakko Huttunen muistelee.
 
– Katselemme asuntoja myös eläkeläisnäkökulmasta. Tulevaisuutta silmällä pitäen on hyvä miettiä, että pääseekö asunnoissa liikkumaan rollaattorilla ja ovatko ne muuten toimivia, täydentää Riitta Huttunen.
 
Sunnuntaina 7. elokuuta ilmestyneen Suorakanavan tekemän messututkimuksen väliraportin mukaan kävijät varaavat hyvin aikaa messuilla vierailuun.
 
Peräti 75 prosenttia kävijöistä viettää messuilla aikaa yli neljä tuntia ja 20 prosenttia viihtyy messuilla kuusi tuntia tai kauemmin. Vain kuusi prosenttia kävijöistä kiertää alueen alle kahdessa tunnissa.
 
Messuilla vietetty aika näkyy myös käydyissä kohteissa. 44 prosenttia kävi lähes kaikissa 41 asunnossa. 38 prosenttia tutustui 16–30 kohteeseen ja 18 prosenttia kävi 1–15 kodissa.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Myös Kokkolassa viihdytään. Kaksi kolmesta tutkimukseen vastanneesta vietti Kokkolassa yhden päivän. Joka viides kävijä yöpyi Kokkolassa yhden yön.
 
Messututkimuksen tiedot on kerätty kävijäperheille portilla ja lipunmyynnissä jaetuilla tutkimuslomakkeilla.
 
Messututkimus julkaistaan kokonaisuudessaan messujen päätösseminaarissa 25. lokakuuta. Asuntomessut Kokkolassa jatkuvat 14. elokuuta asti.
 
(KL)

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*