Tulokset käyvät ilmi Kevan kolmannesta kuntajohtajatutkimuksesta.

 

Forman mukaan kuntarakenteen muutokset tuovat kuntajohtajien työhön epävarmuutta.

 

– Kuntaliitokset tarkoittavat joidenkin kuntajohtajien kohdalla sitä, että heidän työnsä tulee loppumaan, Forma kiteyttää.

 

Tutkimuksen mukaan kuntajohtajien keski-ikä on yhä korkea. Joka kolmas kuntajohtaja on 60-vuotias tai vanhempi. Forma myöntää, että uusien kuntajohtajien rekrytointi on yksi lähivuosien suuria haasteita.

 

– Kunnissa pitäisi kiinnittää huomiota siihen, että johtajien työskentelyolosuhteet ja myös palkkaus ovat kunnossa.

 

Myönteiseksi kehitykseksi Forma listaa kuitenkin sen, että johtajasopimusten määrä kunnissa on lisääntynyt. Tämä selkeyttää esimerkiksi toimivaltasuhteita.

 

– Sopimukseton kuntajohtaja on aika heikoilla, jos tulee ongelmia poliittisen johdon kanssa. Se johtaa luottamuspulaan ja sitä kautta irtisanomiseen.

 

Tutkimuksesta käy myös ilmi, että naisten määrä kuntajohtajina on hieman lisääntynyt.

 

(KL)

 

Kunta-Tv: Kuntajohtajilla epävarmuutta työn jatkumisesta

 

 

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä