Hyvinkään kaupungin valtuusto käsittelee talouden tasapainottamista kesäkuussa.

Hyvinkään kaupunki on aloittamassa yt-neuvottelut. Kaupunki kertoo tiedotteessaan, että talouden alijäämän lähteet ovat luonteeltaan pysyviä.

– Koronavirukseen liittyvät epävarmuustekijät ihmisten arjessa ja kaupungin taloudessa ovat ylimääräinen taakka vaativassa taloustilanteessa. Valitettavasti kaupungin taloustilanne on kuitenkin jo lähtökohtaisesti niin vaikea, että meillä ei ole helppoja vaihtoehtoja valittavana, toteaa kaupunginjohtaja Jyrki Mattila tiedotteessa.

Kaupunki valmistelee kestäviä ja pysyviä keinoja, joilla se tavoittelee 2020–2024 aikana 15 miljoonan euron tulosparannusta verrattuna tilanteeseen, jossa tasapainottamista ei tehdä.

Alustavan arvion mukaan talouden tasapainottaminen edellyttää työvoiman vähentämistä, sillä merkittävä osa kaupungin menoista koostuu henkilöstökuluista.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



– Neuvotteluiden aikana käsitellään työvoiman vähentämisen lisäksi muitakin keinoja tasapainottaa taloutta. Toivommekin, että myös henkilöstö ottaa kantaa tapoihin toiminnan kehittämiseksi, Mattila kertoo.

Säästöjen saavuttaminen voi edellyttää esimerkiksi toimintojen lakkauttamista tai ulkoistamista, tehtävien tai toimintojen yhdistämistä tai keskittämistä sisäisesti sekä muutoksia töiden järjestelyyn.

Päätökset siitä, millä tavoin kaupungin talouden tasapainottamisen kokonaisuus etenee, on tarkoitus viedä kaupunginvaltuuston kokouksen käsittelyyn 15. kesäkuuta.

Lue lisää Koronaviruksen vaikutus valtava shokki kuntataloudelle kunnissa

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*