Kotka haluaa kantasatamasta elinvoimaa piristävän ja kaupungin vetovoimaa kasvattavan kohteen. (Kuva: Ville Miettinen)

Kotkan Kantasatamasta halutaan uusi kansallinen ja kansainvälinen vetovoimatekijä alueelle. Tavoitteena on luoda kaupungin, korkeakoulun, yritysten, elinkeinokehittämisen ja asukkaiden yhteistyön alusta, joka vahvistaa Kotkan profiilia arvostettuna korkeakoulukaupunkina.

Perjantaina Kotkan kaupunki, Kotkan-Haminan seudun kehittämisyhtiö Cursor Oy ja Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamk allekirjoittivat aiesopimuksen Xamkin Kotkan kampuksen, Kotkan kaupungin tapahtumakeskuksen ja mahdollisen Kotkan-Haminan seudun yrityskeskuksen toteuttamiseksi Kotkan Kantasatamaan. Kaupungin vinkkelistä katsottuna kyseessä on noin 60 miljoonan euron investointi.

-Kaupunki on tehnyt areenan osalta periaatepäätöksen 20 miljoonan euron investoinnista ja kampuksen investointikustannukset ovat noin 35–40 miljoonaa euroa. Lisäksi kehittämisyhtiö selvittää millaisia tarpeita yritystiloille kyseisellä alueella on, Kotkan kaupunginjohtaja Esa Sirviö kertoo.

Cursor Oy:n hallituksen puheenjohtaja Ari-Pekka Saari, Cursor Oy:n toimitusjohtaja David Lindströn, Kotkan kaupunginjohtaja Esa Sirviö, Kotkan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Nina Brask sekä Xamkin hallituksen puheenjohtaja Jyrki Koivikko. (Kuva: Kotkan kaupunki)

Useita investointeja

Nyt allekirjoitettu sopimus on vasta aiesopimus, mutta kohtuullisen nopealla aikataululla on tavoitteena päästä sanoista tekoihin. Etsinnässä on myös valtakunnallinen toimija partneriksi tapahtumakeskukseen ja alueelle suunnitellun yksityisellä rahalla toteutettavan hotellihankkeen on nytkähdettävä eteenpäin.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



-Helmikuun 2019 loppuun mennessä tavoitteena on allekirjoittaa toteuttamissopimus. Toteuttamissopimusta allekirjoitettaessa meillä pitää olla kohtuullinen varmuus siitä, että myös alueelle suunniteltu hotellihanke toteutuu, linjaa kaupunginjohtaja Esa Sirviö.

Suunnitelmien mukaan tapahtumakeskuksen osana toteutetaan yrityskeskuksen tilat, joihin on suunnitteilla esimerkiksi kehittämisyhtiö Cursorin toimipiste sekä vuokrattavia yritystiloja. Xamk sitoutuu vuokraamaan tapahtumakeskuksesta tiloja vähintään 15 vuodeksi. Kampuksensa ammattikorkeakoulu siirtää Metsolasta Kantasatamaan muutaman vuoden päästä.

-Tavoitteena on luoda yrityksiin ja muihin organisaatioihin kytkeytyvä oppimisympäristö. Se tehostaa ja syventää opiskelijoiden oppimista ja tuo yrityksille uutta puhtia ongelmanratkaisuun sekä uutta työvoimaa, toteaa Xamkin hallituksen puheenjohtaja Jyrki Koivikko.

Potkua matkailuun ja elinkeinoelämään

Rakennushankkeet eivät mahdollisesti toteudu samassa aikataulussa, vaan Kotkan tapahtumakeskuksen tilat voivat valmistua nopeammassa aikataulussa.

-Luomme kansallisesti ja kansainvälisesti vetovoimaisen kokonaisuuden, joka perustuu ennakkoluulottomaan elinkeinoelämän ja akateemisen maailman väliseen yhteistyöhön ja tätä tukeviin tehokkaisiin tiloihin. Tavoitteena on saada Kotkaan ja seudulle kokonaan uutta liiketoimintaa ja kasvattaa runsaasti uusia yrittäjiä, kertoo Cursor Oy:n toimitusjohtaja David Lindström.

Kotkan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Nina Brask, sd., nostaa esiin matkailullisen kehittämisen.

-Kantasatama on mielenkiintoinen kehittämiskohde, jonka tulevaisuus kirkastuu päivä päivältä. Kotkan kaupungin tavoitteena on olla yksi Suomen kärkikaupungeista, jossa tarjotaan matkailupalveluita monipuolisesti ja joka on tapahtumien järjestäjänä tunnettu. Ammattikorkeakoulu tukee Kotkan tavoitetta uusilla, moderneilla opiskelumahdollisuuksilla ja tiloilla. Kotka tarvitsee hankkeen tueksi hotellioperaattorin, joka kruunaisi kokonaisuuden, Brask toteaa.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*