KOVA:n toiminnanjohtaja Jouni Parkkonen sanoo, että vuokria säädellään jo nyt omakustannusperiaatteen kautta. (kuva: KOVA)

Vuokrataloyhtiöitä edustava KOVA tyrmää Kelan pääjohtajan Elli Aaltosen
ehdotuksen vuokrasääntelystä.

Aaltonen ehdotti maanantaina Helsingin Sanomien haastattelussa, että valtion tukemissa vuokra-asunnoissa otettaisiin käyttöön asteittainen vuokrasääntely. Lisäksi hän esitti, että vuokrataloyhtiöt eivät saisi kerätä vuokrissa korjausrahaa eli varautua etukäteen remontteihin.

KOVA vastaa Aaltoselle, että valtion tuella rakennetuissa vuokra-asunnoissa vuokria säädellään jo nyt.

– Tätä kutsutaan omakustannusperiaatteeksi. Tätä periaatetta noudattavien yhtiöiden tavoitteena ei ole tehdä voittoa eikä jakaa osinkoja omistajilleen.

KOVA muistuttaa, että eduskunta on jo tällä hallituskaudella tehnyt tiukennuksia omakustannusperiaatteeseen ja esimerkiksi korjauksiin varautumista on jo rajoitettu.

– Valtiovalta säätelee siis jo vuokrien määräytymistä valtion tukemissa vuokra-asunnoissa.

KOVAn toiminnanjohtaja Jouni Parkkonen toivoo, että asuntopoliittiseen keskusteluun osallistuvilla olisi faktat kunnossa.

– Valtion tuella rakennettujen vuokra-asuntojen vuokriin valtio voi jo nyt vaikuttaa. Valtion tukemat vuokra-asunnot jos mitkä edustavat kohtuuhintaista asumista ja pitävät osaltaan myös asumistukimenoja kurissa. Kelan pääjohtaja haukkuu nyt väärää puuta.

KOVA ry:llä (Kohtuuhintaisen vuokra-asumisen edistäjät) on tällä hetkellä 22 jäsenyhteisöä, jotka omistavat yhteensä lähes 164 000 kohtuuhintaista vuokra-asuntoa ympäri Suomea. Jäsenet ovat pääosin kuntataustaisia vuokrataloyhtiöitä.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä