Merkittävää rekrytointitarvetta selittää erityisesti korkea eläkepoistuma.
 
Suuresta rekrytointitarpeesta huolimatta kuntatyönantajat arvioivat
kunta-alan kokonaishenkilöstömäärän vähenevän vuosina 2012–2015 noin
9 000 henkilöllä.
 
Rekrytoitavasta henkilöstöstä 47 prosenttia palkataan yli tuhat henkilöä
työllistäviin kuntiin ja 41 prosenttia sosiaali- ja terveysalan
kuntayhtymiin.
 
Rekrytoinneista puolet terveysalalle
 
Kuntatyönantajat aikovat palkata määrällisesti eniten vuoden 2012
aikana terveysalan (6 600 henkilöä), sosiaalialan (2 400) ja
humanistisen, opetus- ja kasvatusalan koulutuksen saaneita (1 900)
henkilöitä.
 
Pääosa rekrytointitarpeesta koskee korkeakoulutettuja. Kunnat arvioivat,
että tulevan nelivuotiskauden aikana korkeakoulutettujen rekrytoinnit
kasvavat erityisesti terveysalalla, sosiaalialalla sekä humanistisella,
opetus- ja kasvatusalalla.
 
Osaajien puute suurin rekrytointihaaste
 
Kuntatyönantajista 73 prosentilla on ollut rekrytointivaikeuksia
joihinkin tehtäviin. Vaikeuksia löytää  ammattitaitoista henkilöstöä on
ollut erityisesti suurissa, yli tuhat henkilöä työllistävissä kunnissa
sekä sosiaali- ja terveysalan kuntayhtymissä.
 
Vaikeinta rekrytointi on sosiaalityöntekijän,
terveyskeskuslääkärin, hammaslääkärin, sairaanhoitajan,
lastentarhanopettajan ja ammatillisen koulutuksen lehtorin sekä
erikoislääkärin, ravitsemuspalvelutyön-tekijän ja psykologin tehtäviin.
 
Rekrytointia vaikeuttaa eniten hakijoiden puute. Merkittäviä, mutta
huomattavasti edellistä vähäisempiä tekijöitä ovat kelpoisuusehtoihin
ja työpaikan sijaintiin sekä kulkuyhteyksiin liittyvät syyt.
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä