KT:n Markku Jalonen on kutsunut kunta-alan pääneuvotteluryhmän saman pöydän ääreen huomiseksi. (Kuva: Ville Miettinen)

Kunta-alan sopimusneuvottelut keskeytyivät sunnuntaina, kun työntekijäpuoli toi neuvottelupöytään vaatimuksen kiky-sopimuksen yhteydessä leikattujen lomarahojen hyvittämisestä. Vaatimuksena oli 150 miljoonaa euroa tälle ja saman verran ensi vuodelle korvauksena menetetyistä lomarahoista.

-Työntekijäpuolen vaatimus yhteensä 300 miljoonan euron lisäpotista muiden korotusten päälle on niin merkittävä asia, ettei neuvottelujen jatkolle ollut edellytyksiä. Valtio on leikannut tuon lomarahasäästön kunnilta valtionosuuksien leikkauksen muodossa. Järjestöjen vaatimus olisi niin iso lisä kustannuksiin, ettei siihen ole yksinkertaisesti kuntatyönantajilla varaa, KT:n Markku Jalonen painottaa.

Kirvestä ei ole kuitenkaan kaivoon heitetty, vaan neuvotteluja jatketaan tiistaina.

-KT:n valtuuskunta kokoontuu tiistaina aamupäivällä ja käymme siellä läpi neuvottelutilanteen. Kunta-alan pääneuvotteluryhmän olen kutsunut kokoon huomenna kello 15 alkaen, päivittää Jalonen kunta-alan neuvottelutilannetta.

Juko on ilmoittanut tiistaiaamuna kunta-alalla alkavasta ylityö- ja vuoronvaihtokiellosta. Kielto ei koske viranhaltijoita. Myös lakkovaroituksen antamiseen on varauduttu, ellei neuvotteluteitse sopimusta saada syntymään.

 

EDIT: Juttua päivitetty 6.2.20148 klo 8,35

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä