Juha Tuominen seuraa Aki Lindeniä HUSin toimitusjohtajana. (Kuva: Terveystalo/Aki Rask/Akifoto)

Kuntalehden toimitus tavoitti tiistaina HUSin toimitusjohtajaksi valitun Juha Tuomisen. Tuominen on työskennellyt Suomen Terveystalon johtavana ylilääkärinä vuoden 2010 alusta. Sitä ennen hän on toiminut muun muassa HUSin johtajaylilääkärinä.

Palaatte 8 vuoden jälkeen takaisin yksityiseltä sektorilta HUSin johtoon. Mikä sai teidät antamaan suostumuksenne, kun paikkaa täytettiin?

– HUS on Suomen terveydenhuollon hienoin yksikkö. Koen, että minulla on sellaista osaamista, josta on hyötyä toimintaa edelleen kehitettäessä. Ja minulla on into ja halu tehdä tuota työtä.

Kisa valinnasta oli kohtuullisen tiukka. Vaikeuttaako tämä valintaprosessi mahdollisuuksia tehokkaaseen työntekoon?

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



– Tulen tekemään kaikkeni, jotta saavutan niiden ihmisten luottamuksen, jotka eivät valintaprosessissa olleet minun kannallani. Haluan uskoa, että valintaprosessi ei estä tehokasta työntekoa. Uskon pystyväni rakentamaan hyvät suhteet joka suuntaan ja olen siihen erittäin sitoutunut.

Millaisen johtajan HUSin työntekijät ja asiakkaat teistä saavat?

– Helposti lähestyttävän ihmisten johtajan.

Olette katsonut useamman vuoden asioita toiselta puolelta aitaa. Mitä oppeja haluatte tuoda yksityiseltä puolelta mukananne HUSiin?

– Haluan vielä enemmän korostaa toiminnassa asiakaslähtöisyyttä. Sen eteen HUS on jo tehnyt paljon, mutta yhä edelleen yksityinen sektori on siinä julkista puolta selvästi edellä. Haluan myös nostaa entistä enemmän esiin laadun merkitystä. Laatu ja hyvä taloudellinen tulos kulkevat käsi kädessä.

Yhä edelleen työn alla olevan sote-uudistuksen suhteen olette monilta osin eri linjoilla, kuin edeltäjänne Aki Linden. Millainen olisi teidän sote-mallinne, jos diktaattorin oikeudet käsiinne saisitte?

– Sotea ei diktatuurin avulla rakenneta, vaan se pitää olla kaikkien yhteinen hanke. Toisaalta en allekirjoita sitä, että olisin niin kovasti eri linjoilla edeltäjäni kanssa. HUSin hallitus on selkeästi kirjannut omat tavoitteensa sote-uudistuksen suhteen ja noihin tavoitteisiin tulen sitoutumaan.

Saadaanko Suomeen luotua hyvin toimiva, kansalaisia tasapuolisesti hoitava ja taloudellisesti järkevä sote-malli?

– Kyllä minä uskon, että saamme Suomeen luotua selkeän ja hyvän sote-mallin. Se pitää kuitenkin muistaa, että maailma ei ole koskaan valmis ja kehitystyötä on aina tehtävä.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*