Helsingin Energia tuottaa kaukolämpöä muun muassa Munkkisaaren lämpölaitoksessa. (kuva: Helsingin Energia)

Kuntaliiton energiainsinööri Kalevi Luoma sanoo, että kaukolämmön hinnannousussa ei ole aineksia suureen kohuun.

– Hinnat ovat nousseet, mutta hinnankorotuksille on myös perusteet, Luoma sanoo.

Torstaina muiden muassa Yle on uutisoinut laajasti energia-alan tuotteita ja palveluita myyvän Ouman Energiatehokkuuspalvelun selvityksestä, jonka mukaan suurin osa isoista kaukolämmön tuottajista nosti hintojaan vuodenvaihteessa. Kaukolämmön hinta on Oumanin mukaan jo lähes kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa.

Luoman mukaan kaukolämmön kallistumiselle on lukuisia perusteltuja syitä. Perussyy on energialähteiden eli polttoaineiden hinnannousu, josta osa selittyy maailmanmarkkinahintojen nousulla. Siinä veturina on toiminut öljyn hinta.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



– Esimerkiksi maakaasulla on vain yksi toimittaja, joka nosti reippaasti hintaa muutama vuosi sitten.

Yksi syy on Luoman mukaan tietoisesti valittu ilmastopoliittinen linjaus, jolla pyritään suosimaan uusiutuvia polttoaineita. Muutos on tapahtunut nopeammin kuin yhtiöt ovat alunperin suunnitelleet, ja energialaitosten muutosinvestointeihin ei ole voitu ennakkoon varautua riittävän hyvin.

– Investointeja on tehty lainarahalla, ja kuluttajat ovat joutuneet näiden lainojen maksajiksi. Kaukolämmön kaikki tuotantokustannukset siirtyvät sellaisinaan asiakashintoihin.

Luoma muistuttaa myös, että erityisesti fossiilisten energialähteiden verotus on kiristynyt, samoin arvonlisäverotus.

– Myös nämä korotukset menevät suoraan lämmön hintaan.

Ouman väittää, että kaukolämmöstä on tullut kunnille piiloverotuksen työkalu.

– Piiloverotuksesta on puhuttu niin kauan kuin kunnat ovat markkinoilla toimineet. Energialaitosten on pitänyt olla yhtiömuotoisia tämän vuoden alusta, joten viimeistään nyt se uhka on poistunut. Yhtiöittämisestä koituneet kertaluonteiset kustannukset ovat toki voineet näkyä hinnassa, Luoma toteaa.

Luoma arvioi, että kaukolämmön hinta ei jatkossakaan välttämättä ainakaan laske ja paikalliset hintaerot pysyvät merkittävinä. Luoman mukaan on kuitenkin tärkeää pitää kaukolämpö kilpailukykyisenä ja hinnaltaan vakaana lämmitysmuotona.

– Ei ole merkkejä siitä että energialähteiden hinta pitkällä tähtäimellä laskisi. Pikemminkin kun siirrytään ehtyvistä fossiilisista polttoaineista uusiutuviin energialähteisiin, on todennäköistä, että niiden hinnat lähtevät nousuun. Näin on metsähakkeelle jo tapahtunut. Kysynnän ja tarjonnan lait toimivat.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*