Kuntaliiton yt-neuvottelut päättyivät perjantaina. Kuva: Sonja Eloranta

Kuntaliiton muutosneuvottelut ovat päättyneet 23 ihmisen irtisanomiseen. Irtisanomisten lisäksi 12 työtekijän työsuhde on päättymässä muusta syystä, esimerkiksi eläköitymiseen tai omaan irtisanoutumiseen.

Kuntaliitto ry:n ja Kuntaliitto Palvelut Oy:n yhteistoimintalain mukaiset muutosneuvottelut koskivat koko henkilöstöä, pois lukien toimitusjohtaja ja varatoimitusjohtajat.

Muutosneuvottelujen alussa henkilöstön vähennystarpeeksi arvioitiin enintään 60 ihmistä Kuntaliiton ja kahdeksan henkilöä KL Palveluiden puolelta.

Kuntaliiton toimitusjohtaja Minna Karhunen kertoo, että irtisanomisia oli käytännössä liiton kaikissa toiminnoissa.

Hyvinvointialueiden palveluja turvaamaan Kuntaliitto perusti lokakuun lopussa Hyvinvointialueyhtiö Oy:n, jonne siirtyy Kuntaliitosta ja KL Palveluista 16 vakituista ihmistä.

– Kaikille sote-toimintojen ammattilaisille uutta työtä Hyvinvointialueyhtiössä ei valitettavasti voitu tarjota, Karhunen sanoo.

Säästöjä muualtakin

– Kykenimme neuvottelujen aikana löytämään säästökohteita myös muualta kuin henkilöstömenoista. Muutosneuvotteluissa tarkasteltiin, mitkä palvelut jäsenkunnillemme ovat tulevaisuudessa keskeisiä, vaikka resurssimme supistuvat, Karhunen huomauttaa.

Liitto kertoo painottavansa tulevaisuudessa ennakoivaa ja strategista edunvalvontaa sekä toimivia neuvontapalveluita. Se pyrkii olemaan kaupunkien ja kuntien kanssa vahvassa vuorovaikutuksessa.

Kuntaliitossa oli ennen muutosneuvottelujen alkamista noin 190 työntekijää ja KL Palveluissa kahdeksan työntekijää.

Kaikki Suomen 309 kaupunkia ja kuntaa ovat Kuntaliiton jäseniä.

Taustalla jäsentulojen väheneminen

Muutosneuvotteluihin päädyttiin, koska Kuntaliiton jäsenmaksutulot laskevat vuodesta 2023 lähtien 30 prosenttia. Paineita tulee myös hyvinvointialueuudistuksesta ensi vuoden alussa.

Hyvinvointialueyhtiöllä jatketaan soten muutostukea sekä hyvinvointialueiden yhteistä edunvalvontatukea.

Lue lisää Hyvinvointialueyhtiöön toivotaan kaikki alueet mukaan – Mitä vähemmän osallistujia, sen kalliimpaa mukana oleville

Tekstiä päivitetty 10.53 Minna Karhusen kommenteilla.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä