Kuntaliiton mukaan valtiovarainministeriön esitys 631 miljoonan euron leikkaamisesta jo ensi vuonna merkitsee vaikeita sopeuttamistoimia kunnissa, kun samalla myös lisätään kuntien velvoitteita.

Liitto pitää hallitusohjelmaan kirjattujen valtionosuusleikkausten jaksottamista neljälle vuodelle siedettävämpänä vaihtoehtona. Tämäkin merkitsee Kuntaliiton mukaan veronkorotuksia, mutta järjestely antaa kuitenkin aikaa sopeuttaa toimintoja pieneneviin tuloihin. Jaksottaminen merkitsee yhteensä 1,5 miljardin tulonmenetyksiä, kun taas leikkauksen tekeminen täysimääräisenä jo ensi vuonna kumuloi tulojen vähennyksen neljässä vuodessa 2,6 miljardiin euroon, liitto laskee.

Kuntaliitto korostaa, että julkinen hallinto yhdessä vastaa kansalaisten peruspalveluista. Liiton mielestä palvelujen rahoitusta ei voi yksipuolisesti jättää kunnan verotulojen varaan. Kunnat jatkavat toimintansa tehostamista, mutta peruspalvelujen saatavuus ja laatu pitää varmistaa kohtuullisella kunnallisveroasteella koko maassa, Kuntaliitto vaatii.

Sen mielestä kunnille ei tule asettaa uusia tehtäviä eikä laajentaa nykyisiä. Mahdollisista muutoksista aiheutuvat kustannusten nousut tulee arvioida oikein ja korvata kunnille täysmääräisesti, liitto vaatii.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



(KL)

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*