Palvelun taustalla on 18 suurta ja keskisuurta kaupunkia, Kuntaliitto ja Suomen kuntatekniikan yhdistys SKTY. Palvelun tuottaa KL-Kustannus Oy.
 
Tavoitteena on muodostaa foorumista entistä paremmin kuntatekniikan tekijöitä palveleva kohtaamispaikka ja tuoreen asiantuntijatiedon välittäjä. Kiinteä osa foorumin toimintaa ovat muun muassa kuntatekniikan kehittämistä koordinoivan KEHTO-konsortion tapaamiset ja sen käynnistämät hankkeet sekä vuosittain järjestettävät Kuntatekniikan päivät.
 
Verkkopalvelusta löytyy KL-Kustannus Oy:n toimittajien ja muiden uutislähteiden tarjoamia kuntatekniikan uutisia, avoimia alan huipputyöpaikkoja sekä tietoa täydennyskoulutuskursseista, seminaareista ja messuista – ja paljon muuta.
 
Olennainen osa verkkopalvelua ovat muun muassa hallinnon, ohjeiden ja palvelujen tuotantotapojen kehitykseen soveltuvat verkkotyötilat, joiden käyttäjähallinta on kunkin hankkeen vastuuhenkilöllä. Verkkotyötilat mahdollistavat myös luottamuksellisen mielipiteiden vaihdon ja asiakirjojen valmistelun.
 
Sivujen interaktiivisuutta pyritään lisäämään muun muassa uutiskeskusteluilla ja ajankohtaisiin aiheisiin iskevällä Puheenvuoro-palstalla. Kuntatekniikan julkaisu- ja kuvapankit ovat jatkossa niin ikään käytettävissä ja palvelevat siinä laajuudessa kuin käyttäjät niihin aineistoa tuottavat.
 
(KL) 
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*