Kyselyn ovat lähettäneet valtiovarainministeriö ja sosiaali- ja terveysministeriö.

 

Paras-lain mukaan kunnassa tai sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoiminta-alueella on oltava vähintään 20 000 asukasta.  Väestöpohjan tulee täyttyä viimeistään vuoden 2013 alusta, ja kaikki sosiaalihuollon palvelut lukuun ottamatta lasten päivähoitoa on siirrettävä yhteistoiminta-alueille vuoden 2015 alkuun mennessä. Kuntien on tehtävä näitä ratkaisuja koskevat päätökset elokuun 2011 loppuun mennessä.

 

Selvityksessään kunnan on annettava vastaus muun muassa siihen, millä tavoin kunta täyttää perusterveydenhuollon ja sosiaalihuollon järjestämiseltä edellytetyn vähintään noin 20 000 asukkaan väestöpohjavaatimuksen. Selvityksestä on käytävä myös ilmi, koska yhteistoiminta-alueet aloittavat toimintansa.

 

Kyselyssä haetaan vastausta myös siihen, onko kunta siirtänyt sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävät järjestettäväksi yhteistoiminta-alueella siinä laajuudessa kuin laissa edellytetään. Kunnan pitää selvittää myös, mistä lähtien se siirtää edellä mainittujen tehtävien järjestämisen yhteistoiminta-alueelle, ja täyttääkö kunta näiden ratkaisujen jälkeen tai itsessään vaaditun 20 000 asukkaan väestöpohjavelvoitteen.

 

Jos kunnan väestöpohja jää velvoitteen alapuolelle, kunnan on kerrottava selvityksessään mahdolliset poikkeusperusteet.

 

Vastausten saamisen jälkeen ministeriöt käynnistävät syksyllä neuvottelut niiden kuntien kanssa, jotka eivät täytä puitelain velvoitteita. Valtioneuvosto tekee tämän jälkeen tarvittavat päätökset kuntien velvoittamisesta yhteistoimintaan kesäkuun 2012 loppuun mennessä.

 

(KL)

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä