Kunnissa pohditaan nyt muun muassa, minkä verran koronatilanne vaikuttaa äänestämiseen. 2017 äänestysaktiivisuus oli 58,9 prosenttia.

Kunnissa vaalivalmistelut etenevät sen mukaan, että kuntavaalit pidetään sovitusti huhtikuussa. Maria Ovaska, Haminan hallintojohtaja ja keskusvaalilautakunnan sihteeri, toivoo nopeita päätöksiä. Jos vaaleja päätetään siirtää koronatilanteen takia tuonnemmas, päätös pitäisi tehdä hänen mielestään mieluusti tämän viikon aikana.

Kuntavaalien ennakkoäänestys järjestetään 7.–13.4.2021, ja varsinainen vaalipäivä on sunnuntai 18.4.2021.

– Toivottavasti tällaista päästöstä ei tehdä enää aprillipäivän tienoilla. Joutuisimme odottamaan päätöstä silloin löysässä hirressä sinne asti, Ovaska sanoo.

Hänen mielestään siirto ei olisi vaalijärjestelyjen kannalta kovinkaan iso juttu. Enemmän siirto vaikuttaa valtuustokauden vaihtumiseen ja sen myötä esimerkiksi talousarvion laatimiseen.

– Siirto ehkä hieman harmittaisi, mutta nyt olemme paljon isompia asioita ratkomassa. Etusijalla ovat ihmisten terveys ja demokratia.

Ovaska kertoo miettivänsä, kuinka koronatilanne vaikuttaisi huhtikuussa äänestysaktiivisuuteen, joka kuntavaaleissa muutoinkin on jäänyt esimerkiksi eduskuntavaaleja alhaisemmaksi.

– Vaalivalmistelujen työ ei siirrosta menisi kokonaan hukkaan. Olisipa vaalilautakunnatkin valmiiksi nimetty, samoin keskusvaalilautakunnan esityslista tehty.

 Vaalivalmistelut alkoivat Haminassa viime syksynä ja ovat edenneet sen jälkeen normaalisti. Ensimmäinen keskusvaalilautakunnan kokous pidettiin viime viikolla. Maskit, kertakäyttöhanskat ja käsidesit ovat jo valmiina.

Entä kuinka olette ottaneet huomioon kotiäänestysten mahdollisuuden?

Edellisissä presidentin- ja eduskunnan vaaleissa Haminassa oli 40–50 kotiäänestäjää. Ovaska on laskenut, ettei Haminassa tulisi ongelmaa, vaikka koronakeväänä heidän määränsä nousisi sadalla.

– Meillä on vaaleissa hyvät osaajat mukana.

Hän on kehittänyt kaupunkiin vaalipäivän karanteeniäänestyksen ideaa, jossa kaupungin omat suojautuneet työntekijät ottavat äänestäjät ulkona vastaan vaaliavustajina. Varsinaiset vaalitoimitsijat toimisivat tuolloin äänestyksen todistajina. Ideasta vielä keskustellaan, ja kaikkien terveysturvallisuuteen saadaan ohjeet Kymsotelta.

– Olen miettinyt asiat valmiiksi myös omalta osaltani. Aion pitää erityisen hyvää huolta kahdesta viikosta ennen vaalipäivää, etten saa tartuntaa tai joudu karanteeniin.

”Punnitkaa siirtoa vakavasti”

Totta kai vaalivalmisteluja on edistetty sen mukaan, että kuntavaalit pidetään sovitusti keväällä, kommentoi myös Oulun hallintojohtaja Ari Heikkinen.

– Samaan aikaan olemme seuranneet, miten koronatilanne kehittyy. Meillä Oulussa on toistaiseksi aika hyvä epidemiatilanne, olemme viime viikkojen aikana menneet parempaan suuntaan eikä sellaista hätää ole kuin esimerkiksi pääkaupunkiseudulla.

Hän kertoo ymmärtävänsä hyvin oikeusministeriön virkamiesten taannoista näkemystä siitä, että keväällä edettäisiin turvallisuus edellä ja vaaleja siirrettäisiin.

– Toivon, että tuota näkemystä punnitaan tällä viikolla vakavasti.

Heikkinen sanoo, että vaikka vaalivalmistelut on tehty huhtikuuta varten, kaikki työ ei menisi hukkaan.

– Puolueiden ehdokashankintaa julkisuudesta seuraamalla vaikuttaa siltä, että vaalien siirto jopa suosisi sitä.  

Kuinka helppo Oulussa on huolehtia turvallisuudesta, jos vaalit pidetään nyt keväällä?

Heikkinen huomauttaa, että huhtikuussa Oulun korkeudella voi tulla räntää tai olla pakkasta. Telttaolot olisivat tuolloin tosi hankalat. Kaupungissa on varattu 55 äänestyspaikkaa, missä on ollut aikamoinen järjestely.

Vaalilautakunnalla on ollut jonkin verran ongelmia vaalitoimitsijoiden hankinnassa. Jos heitä tarvitaan lisää, ongelmat kasvavat.

– Jos kotiäänestys lisääntyy runsaasti, ponnistus olisi aikamoinen. Se on erittäin työvoimavaltaista hommaa, ja välimatkat ovat meillä pitkiä.

– Mutta teemme toki kaikkemme, että turvallinen äänestäminen on mahdollista ja demokratian juhlapäivä saadaan hoidettua.

”Oikeusministeriön viestejä luetaan ahkerasti”

Jämsän keskusvaalilautakunnan sihteeri Sari Riekki luettelee esimerkkejä, mitä on hoidettu kevään vaaleja varten: kaikki äänestyspaikat on varmistettu, kalusteet tilattu, vaalitoimitsijat rekrytoitu ja paraikaa suunnitellaan heidän koulutuksiaan.

– Olemme lukeneet ahkerasti oikeusministeriöltä tulevia viestejä ja yrittäneet päästä selville, mitä kaikkea ylimääräistä näitä vaaleja varten pitää tehdä.

Riekki sanoo, että siirtääkö vai ei -keskustelusta huolimatta vaaleihin on valmistauduttu alkuperäisten suunnitelmien mukaan.

– Meillä koronatilanne on onneksi hyvä. On silti huolehdittava, että koronakaranteenissa olevat voivat äänestää ja että myös kotiäänestyksen voi tilata.

Edellisissä kuntavaaleissa Jämsässä oli 33 kotiäänestäjäjää.

– Hallintoylilääkärin kanssa keskustellaan, miten kotiäänestyksen henkilöstön suojautuminen hoidetaan.

Vaaleihin valmistautuminen Jämsässä alkoi hyvissä ajoin viime vuonna. Esimerkiksi äänestyspaikat piti olla vahvistettuina ja oikeusministeriön tietojärjestelmässä tammikuussa.

– Ei kaikki työ mene hukkaan, vaikka vaalit siirrettäisiin. Samat äänespaikat ja vaalitoimitsijat olisivat todennäköisesti silloinkin.

Riekki pohtii, että ehkä rauhallisemmassa tautitilanteessa päästäisiin kuitenkin helpommalla eikä tarvitsisi pelätä, miten käy, jos sairas ihminen tulee äänestämään.

Oikeusministeriön vaalijohtaja on julkisuudessa ilmoittanut, että vaalit voidaan siirtää pakkoraossa vaikka ennakkoäänestyksen jo käynnistyttyä. 

Joka kolmas siirtäisi kuntavaaleja pandemian vuoksi

Juuri julkaistun selvityksen mukaan noin kolmannes suomalaisista (35 %) siirtäisi kuntavaaleja siihen asti, kunnes noin 70 prosenttia suomalaisista on rokotettu koronaviruksen varalta. Loput eli lähes kaksi kolmesta vastaajasta ei siirtäisi vaaleja myöhäisempään ajankohtaan.

Tulos selviää Åbo Akademin yhteiskuntatieteen tutkimuslaitos Samforskin uunituoreen Kansalaismielipide-kyselystä.

Naisista lähes 40 prosenttia haluaisi siirtää vaalit, miehistä 30 prosenttia. Yli 80-vuotiasta yli puolet haluaisi siirtää vaalit, 70–79-vuotiaista 40 prosenttia. Koulutustaso ei näytä vaikuttavan mielipiteeseen vaalien siirtotarpeesta.

Mielipiteet vaalien siirtämisestä vaihtelevat sen mukaan, minkä puolueen ehdokasta vastaajat sanovat aikovansa äänestää kuntavaaleissa. Vähiten vaalien siirtoa kannattavat perussuomalaisten äänestäjät, joista 82 prosenttia ei haluaisi siirtää vaaleja. Eniten siirtoa kannattavat RKP:n (41 %), vihreiden (39 %), SDP:n (37 %) ja keskustan (35 %) kannattajat.

Kansalaismielipide on nettipohjainen kysely, jossa on 4 200 vapaaehtoista osallistujaa. Kysely kuntavaalien mahdollisesta siirtämisestä tehtiin 15–22.2.2020. Siihen vastasi 3 090 ihmistä.

Lue lisää Helsinki kaavailee kuntavaalien äänestyspaikkoja telttoihin – “Lykkäämisestä tässä vaiheessa seuraisi aikamoinen sotku”

Lykätäkö vai ei vaaleja – Kuntavaalit voi siirtää viime tingassa, mutta silloin ollaan todellisessa pakkoraossa

Kello 13.41 lisätty Åbo Akademin selvityksen tulos.

Avatar
Kirsi Riipinen
kirsi.riipinen@kuntalehti.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. Tämänhetkinen tilanne on siksi riittinen ,ja epävarmoja taetuntatilanteita joten minun mielestäni vaalien siirtäminen olisi perusteltua . Jos joudutaan ulkona äänestämään ?
    Miten ikäihmisten palevelutaloissa,vierailukielto päällä ?

  2. Kyllä nyt pitäisi vaalit siirtää ja pitää sitten, kun rokotusmäärät olisivat suuremmat. Töitä on tehty vaalien eteen, mutta ei ne mene hukkaan. Siirron jälkeen saisimme varmaan ihmisiä paremmin töihin vaalitoimitsijoiksikin ja puolueet saisivat aikaa hankkia ehdokkaita. Nyt jos vaalit pidetään, kaikki eivät tule äänestämään tartuntariskin pelossa.

  3. Olen ehdottomasti siirron kannalla. Rokotukset jumittuneet tulevaisuuteen. Meillä ei yksinkertaisesti ole varaa laittaa ihmisiä alttiiksi. Äänestykseen on ollut jonot jo nykyisinkin ulos asti. Olen lupautunut kotiäänestyksiin toimitsijaksi, mutta tämänhetkisten tietojen valossa EN suostu lähtemään mukaan. Rokotukset pitäisi olla molemmat saatuna, ja sen jälkeen vielä 3 viikoa että saatu immuniteetti voitaisiin edes kuvitella olevan. Miettikää politikot HYVIN tarkkaan.

  4. Kulkutautiuhka on todellinen. Koskaan ei ole rauhan aikana itsenäisessä Suomessa ollut mitään vaaleja kulkutaudin aikana. Mikään demokratia ei vaarannu vaalien siirrolla, mutta demokratia vaarantuu erittäin pahasti ja monin koko vaalikaudeksi, jos kuntavaalit olisivat keskellä epidemiaa.
    Kuntavaalit on pikaisesti päätettävä siirtää aiempaan normaalin ajankohtaansa syksylle 2021.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*