Kuopion teatterin remontti on ollut esillä jo vuodesta 2003 saakka. Kaupunginvaltuusto siunasi hankkeen pitkän vääntämisen jälkeen maanantai-iltana.
 
Remontista tehtiin vuonna 2007 kustannusarvio, jonka mukaan teatterin kunnostuksen hinnaksi tulee 18 miljoonaa euroa. Nyt arviota on kuitenkin jouduttu tarkistamaan, ja nykyisen tiedon mukaan remonttiin kuluisi jo 28 miljoonaa euroa.
 
Päätöksessään kaupunginvaltuusto oli yksimielinen yhtä perussuomalaisten valtuutettua lukuun ottamatta. Hanke käynnistyy ensi vuonna, ja uudistettu teatteritalo on valmis vuonna 2014. Sen myötä saadaan muun muassa uusi näyttämö.
 
(KL / STT)
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä